Sivut

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Viikon väriterapia 1


Innostuin kahden edellisen postauksen väriterapiateemasta niin, että päätin aloittaa postaussarjan aiheesta! Tarkoituksena on siis viikottain keksiä erilaisia tapoja saada väriterapiaa. Yritän keksiä mahdollisimman paljon helposti toteutettavia juttuja, jotka eivät vaadi erikseen minkään ostamista, mutta tuskinpa kaikki tulevat sellaisia olemaan. Todennäköisesti luvassa on sekä inspiraatiokuvia, että itse toteutettuja asioita. Itseänikin jännittää nähdä, mitä tästä oikein kehkeytyy!

Tuumasta toimeen. Ensimmäisenä sarjassa varmaan aika itsestäänselvä juttu, nimittäin kynsilakka. Vaan ei mikä tahansa kynsilakka, vaan väriterapiavinkkinä kehotan teitä kokeilemaan jotain villiä ja uutta!


Kaupoista löytyy kynsilakkoja kaikissa sateenkaaren väreissä, ja lisäksi uskon, että aika monilla meistä on varastoissa lakkoja, joita ei ole tullut käytettyä. Tai järkätkää lakkausilta kaverin kanssa! Kaverilta löytyy varmasti jotain väriä, mitä et itse olisi ikinä ostanut. Kun kynnet lakkaa jollain vähän villimmällä värillä tai kuviolla, saa väriterapiaa ihan itsestään - villeihin kynsiin katse kiinnittyy puuhaillessa ihan välttämättä.


Nämä minun kuvassa näkyvät Afrikka-kynnet minulle teki kaveri lauantai-iltana. Pienien pisteiden tekemiseen käytettiin jotain ulkomailta ostettuja maalauslakkoja, joissa oli valmiiksi pieni pää, jolla pisteitä on helppo tehdä. Keltaista lakkaa en itse omista, mutta onneksi kaverilta löytyi sellainen!

Kuva Port Coton.

Netti on täynnä vaikka mitä lakkausohjeita. Ylläoleva kuva on Port Coton -blogista, ja tehty The Beauty Departmentin ohjeilla. Pallojen tekeminen voi tietty olla vähän hankalaa, mutta jos tykkää näpertää, niin lopputulos on vähintääkin söpö!

Kuva The Beauty Department.

The Beauty Departmentilta löytyy paljon muitakin kivoja kynsilakkavinkkejä. Esimerkiksi tämä: raitoja ja kuvioita saa tehtyä helposti, kun lakkaa teipinpalan ja sitten leikkaa haluamansa muodot!


Toivottavasti tämä postaus innosti jotakuta kokeilemaan jotain uutta ja villiä kynsilakkojen saralla! :)

4 kommenttia:

  1. Meilettömän söpö ja ihana ja keväinen idea! :):) Kiva odotella että mitähän kaikkea mahdat keksiä ;)
    Voisin vaikka tänään ottaa tämän kynsihaasteen vastaan..

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että tykkäsit Maistu! Kerro ihmeessä minkälaisiin kynsiin päädyit. :)

    VastaaPoista
  3. http://aanetonkaiku.blogspot.com/2012/04/rakastan-sinua-naiden-kaikkien-sydamien.html tämmöiset niistä lopulta tuli :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...