Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vohveleita aamupalalla

Tänään aamupalalla herkuttelimme poikaystävän kanssa vohveleilla. Jaan reseptin teidän kanssanne siltä varalta, että kotoa löytyisi vohvelipannu. Omani sain joululahjaksi siskolta, ja sillä voi paistaa kaksi vohvelia kerrallaan - erittäin kätevää!


Tuulin aamiaisvohvelit
kahdelle (jos haluaa paljon) tai kolmelle (jos tyytyy vähempään)

2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl graham- eli täysjyvävehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2/3 tl sokeria
ripaus suolaa
rasvaa paistamiseen

1. Vatkaa munat kulhossa vaahdoksi.
2. Lisää muut aineet.
3. Anna mielellään turvota jonkin aikaa huoneenlämmössä.
4. Voitele vohvelipannu sulatetulla rasvalla ja paista vohvelit.
5. Tarjoile vohvelit esimerkiksi kermavaahdon, marjojen ja hunajan kanssa.

Vinkki: jos taikinaa jää yli, säilytä se jääkaapissa ja paista vaikka seuraavana päivänä!


Reseptissäni puolet jauhoista on täysjyvää, koska niin vohveleista tulee täyttävämpiä. Jos kyse olisi jälkiruokavohveleista, käyttäisin vain tavallisia vehnäjauhoja.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

PS. Tässä postauksessa suuremmat kuvat kuin yleensä. Parempi vai huonompi? Voit vastata myös kommentoimalla Arvonta-postaukseen niin osallistut samalla arvontaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...