Sivut

tiistai 29. toukokuuta 2012

Viikon väriterapia 5





Viime viikon väriterapia jäi väliin, pahoittelut siitä. Viime ja tämän viikon illat ovat täysin varattuja, en ole ehtinyt oikein muiden blogejakaan lueskella (paitsi näin aamupäivisin kun pidän opiskelusta kahvitaukoja). Tämän kerran väriterapia on yksinkertaisesti valokuvia, jotka otin viime viikolla siirtolapuutarhakävelyllä. Teemana sininen ja valkoinen.









Valkoiset kukat ja sininen taivas, kyllä on kaunista. Rakastan tätä aikaa, kun hedelmäpuut puhkeavat kukkaan, siinä on jotain maagista, ehkäpä muistojenkin takia. Näitä kuvia voi sitten talvella tutkailla kun pimeys alkaa ahdistamaan.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Lauantain kirpparilöydöt

Olin lauantaina kirpparilla parin ystävän kanssa myymässä vanhoja vaatteita ja muita romppeita pois. Valitettavasti kauppa ei käynyt hirveän hyvin, koska oli niin nätti sää ja Helsinki täynnä tapahtumia (Maailma kylässä, Kumpulan kyläjuhlat). Jotain kuitenkin saatiin myytyä ja itse asiassa tein uusiakin löytöjä vaatekaappiin (mikä yllätys...) ;)




Kahdet söpöt balleriinat, yhteensä 5e. Muuten ihan täydellinen löytö, mutta voi olla, että ovat sittenkin minulle hieman naftit. No, jos balleriinat tuntuvat puristavan liikaa, laitan ne vaan uudestaan kiertoon! Kirpparilta on kiva ostaa vaatteita, koska vaikka ostos menisikin vähän hudiksi niin eipä rahasumma ollut suuri menetys, ja aina vaatteet voi yrittää myydä eteenpäin tai antaa kavereille.




Seuraavaksi tämän kerran todellinen löytö - aivan käyttämättömän tuntuinen, todella kiva tekonahkalaukku 3,5e! Olinkin tarvinnut juuri tuollaista vähän reilumman kokoista laukkua, johon mahtuu koulukirjat ja muistiinpanot sekä vesipullo. Väri on aika jännä, sillä laukku on ruskea, mutta väriin sekoittuu hieman punaista tai violettia.


Ostin myös sinivihreän kellohameen kahdella eurolla. Pahoittelen huonoa kuvaa, tuo kyseinen väri oli todella hankala tallentaa kameralle...


Ja keltaisen perustopin viidelläkymmenellä sentillä.


Lopuista löydöistä en maksanut mitään, koska bongasin nämä kaverini tuomien vaatteiden joukosta ja hän ystävällisesti päätti lahjoittaa ne minulle! Yllä olevaan olkaimettomaan toppiin ihastuin sen printin vuoksi, mutta luulenpa, että aion vähän tuunata sitä laittamalla siihen jonkinlaisen olkainvirityksen, koska en olkaimettomissa vaatteissa hirveän hyvin viihdy.


Samainen ystävä halusi eroon ihanasta vihreästä silkkimekosta, joten sekin lähti minun matkaani. Tämäkin vaate kaipaa pientä tuunausta, koska kaula-aukko on himpun verran liian paljastava makuuni. Pieni pala sopivaa kangasta on helppo ommella kaula-aukkoon. Kunhan vain löydän jotain sopivan väristä kangasta...


En ole pitänyt viime vuosina melkein ollenkaan vihreitä vaatteita, mutta tämän mekon värit kyllä ovat mielestäni todella kivat!

Siinäpä tämän kerran löytöjä, itse olen aika tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että samalla reissulla pääsin omista vaatteistani eroon, tienasin vähän rahaa ja sain viettää aikaa parhaiden kaverieni kanssa!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Parvekehommia

Kuten jo kerroinkin, olen viime päivinä laitellut parveketta kesäkuntoon. Ei se vielä ihan valmis ole, mutta melkein kaikki kasvit on hankittu ja istutettu. Seuraa siis pieni esittelykierros pienessä parvekepuutarhassani!


Parvekkeen laitto alkoi maanantaina, kun kävin mummon kanssa torilla ostamassa hänen parvekkeelleen amppelimansikan, -tomaatin ja muutaman muun kasvin. Mummo osti sitten minullekin mansikan parvekkeelle, jee! En olekaan ennen kokeillut mansikanviljelyä parvekkeella. Amppeli hakee vielä paikkaansa, tällä hetkellä se paistattelee parveketuolilla auringossa.


Toivottavasti saan mansikkasatoa - ainakin kukkia on!


Mummo osti itselleen ja minulle myös köynnöskrassia - sekin meidän parvekkeella uusi tuttavuus. Laitoin könnöskrassin lumihiutaleen kanssa isoon ruukkuun yhteen nurkkaan ja lisäksi tökkäsin ruukkuun ristikon, jota pitkin krassi saa kiivetä. Toivottavasti se kasvaa oikein isoksi ja tuuheaksi!


Lumihiutaleen pitäisi viihtyä aurinkoisella parvekkeellamme, ja mielestäni se on tosi söpön näköinen


Lumihiutaleen ja köynnöskrassin viereen pääsi verenpisara, joka meillä oli viimekin vuonna parvekkeella. Se kukki todella pitkälle syksyyn, katsotaan miten tänä vuonna käy.


Seuraavana rivistössä on rosmariinipuu ja lyhdyt. Lyhtyjä tuskin tarvitsee ennen elokuuta, mutta ovat ne mukava koriste näin kesäaikaankin.

Ehkä huomasittekin jo kuvista, mitä parvekkeellamme on koristeena: mummon maalaamia leppiksiä sekä mummon siirtolapuutarhatontilta mukaan otettuja sileitä kiviä. Ne muistuttavat minua mummon entisestä siirtolapuutarhamökistä, missä leppiksiä oli vähän joka puolella.


Mansikoitakin mummo on maalaillut.


Parvekkeen kaiteella on laatikossa murattirivistö, jokavuotinen vakioparvekekasvimme.

Toisessa kulmassa parveketta on yrttitarha ihanassa sinisessä ruukussa. Ruohosipulin ja timjamin ostin tänään Hakaniemen torilta, hyvin heiveröinen basilika ja vähän paremmin kasvanut korianteri ovat itse siemenistä asti kasvatettuja (ensimmäistä kertaa!).


Toisella puolen parveketta on Kekkilän kasvualusta, johon laitoin tomaatit kasvamaan. Kaksi tomaateista on valmiiksi isoina ostettuja, niiden kirsikkatomaatit on jo syöty. Keskellä oleva tomaatintaimi saatiin poikaystävän vanhemmilta. Kasvualusta ei ole erityisen kaunis katsella, mutta todella kätevä istutuksessa! Katsotaan, jos saisin kehiteltyä jotakin ruman muovin päälle.


Onneksi tomaateissa on jo uusia kukkia...


...ja pienen pieniä vihreitä kirsikkatomaatteja jo tulossa!


Uskolliset pinkit kastelukannuni - vasemmanpuoleisen minulle osti poikaystävä, oikeanpuoleisen otin mummon mökiltä muuton yhteydessä, koska se on Kastelukannu, jolla kastelin pienenä kukkia.


Poikaystävän vanhemmilta saatu paprikantaimi pitäisi vielä jonnekin istuttaa.


Muuten parveke alkaa olla aika lailla kunnossa.


Ihanaa, kun vihdoin parvekkeella on vihreää ja minulle vähän hoivailtavaa.




Vaikka yrttiruukku oikeassa kulmassa näyttää vähän yksinäiseltä... Pitäisiköhän vielä kuitenkin ostaa isompi basilika ja laittaa sekin omaan ruukkuunsa?

Huh, tulipa pitkä postaus, toivottavasti ette kuolleet tylsyyteen jos tänne asti selvisitte! Miltäs teidän parvekkeilla näyttää? Mitä kukkia/kasveja yleensä laitatte, onko kestosuosikkeja tai uusia kokeiluja? :)

ps. Parvekkeellamme on myös pöytä, grilli ja kaksi tuolia, mutta ne ovat siitepölykerroksen peitossa eivätkä kovin kuvauksellisia, joten säästin teidät niiden näkemiseltä. ;)

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Vesimelonijuoma ja muita kuulumisia

Ostin jo toisen kokonaisen vesimelonin, kun halvalla K-kaupasta sai. Se on niin hyvää! Ja sopii mainiosti näihin aurinkoisiin kesäpäiviin. Kehittelin siitä myös juoman, joka sopii hyvin välipalaksi.


Vesimelonismoothie
yhdelle

½ prk = 125 g maitorahkaa
pari desiä vesimeloninpaloja
2 rkl kaurahiutaleita

Ainekset sekoitetaan hyvin blenderissä. Jos juoma tuntuu liian juoksevalta, lisää rahkaa. Jos taas juoma meni liian paksuksi (tässä tosin hyvin harvoin käy niin), lisää vesimelonia. Kaurahiutaleiden lisäksi voi laittaa myös esim. pellavansiemenrouhetta. Nautitaan heti mieluiten aurinkoisella parvekkeella.


Tuli mieleen, että juomaan voisi hyvin lisätä myös yrttejä, kuten vaikka basilikaa tai minttua...


Muissa uutisissa:

Olen tänään laitellut vihdoin parveketta, yrtit tosin vielä puuttuvat. Projekti myöhästyi siksi että poikaystävä muussasi auton romuttamolle kolarissa (onneksi hänelle itselleen ei käynyt kuinkaan), joten multasäkkejä, ruukkuja ja kasveja ei saatu ennen kuin eilen appiukkokokelaan avustuksella. Lisäksi yllättäen meidän parvekkeita remontoidaakin tänä kesänä ja joka toinen päivä parvekekalusteita on siirrelty, kun maalarimiehet hyppivät parvekkeellamme. Toivon, että äijät osaavat kohdella parvekeistutuksiani asiankuuluvan hellästi! Tai edes tiedottaisivat etukäteen, jotta voisin itse tehdä tilaa. Esittelen parvekekasvejani myöhemmin kuvien kera, kunhan kaikki on saatu istutettua paikalleen. Sitä odotellessa muutamia kuvia ihanasta Rautatieaseman puutarhasta!





Olisipa asemalla aina näin kaunista ja vihreää! Kelpaisi junaa odotella vähän pitempäänkin. Valitettavasti puutarha korjataan pois jo 5. kesäkuuta, miten sääli! Rakennelma on kuitenkin aika iso, joten miksi ihmeessä puutarhaa ei pidetä siellä koko kesän ajan?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sitruunakanaa + lisukkeet

Tässä blogissa esitellyt reseptit ovat yleensä joko kasvis- tai kalareseptejä johtuen siitä, että olen ollut 13-vuotiaasta kasvissyöjä (joka tosin syö kalaa eli mistään kunnon vegetarismista ei ole kyse). Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt opetella maistelemaan myös liharuokia, jotta tarpeen tullen kykenisin niitä syömään - onneksi tosin sellaiset tilanteet ovat todella harvassa. Olemme myös muutaman kerran kokanneet poikaystävän kanssa kanaruokaa, jonka reseptin seuraavaksi teille julkaisen. Olemme metsästäneet luomukanaa ympäri Helsinkiä, mutta nähtävästi sellaista ei Suomesta saa.

Vaikka lukijoiden joukossa olisi vannoutuneita kasvissyöjiä, kokeilkaa ainakin sinapinsiemenperunoita ja sitruunamajoneesia! Ne ovat todella hyviä muidenkin ruokien lisukkeina ja helppoja valmistaa.

En halua erityisesti luokitella itseäni, mutta syön silti mieluiten kasvis- tai kalaruokaa. Mielestäni lihan kuuluu olla juhlaruoka, ei jotain mitä syödään joka päivä. Ilman sen suurempia ideologisia pohdiskeluja, reseptin pariin! Tämä on siis meille juhlallisempi perjantai-illan ateria. Resepti on peräisin mainiosta Glorian Ruoka&Viini -lehdestä (1/2012), tosin hieman muunneltuna.


Sitruunaglaseerattu broileri, sinapinsiemenperunat ja sitruunamajoneesi
kahdelle - neljälle, riippuen broilerinkoipien ja vihannesten määrästä

broilerinkoipia haluttu määrä, esim. 800 g neljälle
3 rkl voita
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Sitruunaglasyyri
1 (luomu)sitruuna
½ dl hunajaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl cayennepippuria

Sinapinsiemenperunat
haluttu määrä suuria jauhoisia perunoita (Rosamunda)
haluttu määrä suuria porkkanoita
4-8 salottisipulia
maun mukaan rosmariininoksia tai kuivattua rosmariiniä (itse laitan ihan reilusti)
n. 3 rkl öljyä
2 rkl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä 

Sitruunamajoneesi
1 kananmunankeltuainen
1 ½ tl dijoninsinappia
1 (luomu)sitruunan kuori hienoksi raastettuna
2-3 tl sitruunan mehua
3/4 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
1-2 rkl vettä 

1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen.



2. Valmista ensin glasyyri: Raasta sitruunankuori ja purista -mehu pieneen kattilaan. Lisää hunaja ja mausteet. Keitä muutama minuutti, kunnes seos on siirappimaista.


3. Kuumenna paistinpannu, lisää voita ja paista broilerinkoivet kullanruskeaksi ja rapeaksi.

4. Laita broilerinkoivet uunivuokaan. Mausta koivet suolalla ja pippurilla ja valele pinta reilusti glasyyrillä.

5. Pese perunat ja porkkanat huolella ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Kuori ja halkaise sipulit.

6. Laita perunat, porkkanat ja sipulit uunipellille. Nypi joukkoon rosmariininlehtiä, lisää osa kokonaisina. Lisää öljy ja sinapinsiemenet ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. 
 
7. Kypsennä broilerinkoipia ja perunoita 220-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes perunat ovat ruskistuneet ja broileri paahtuneen kiiltävää. Valele broileria vuokaan valuneella glasyyrillä molemmin puolin 10 minuutin välein. Kääntele myös perunat kerran kypsentämisen aikana.


8. Sillä aikaa kun broilerit ja vihannekset ovat uunissa, valmista sitruunamajoneesi: Sekoita keltuainen, sinappi, sitruunankuori ja -mehu sekä sokeri ja suola sauvasekoittimella. Lisää öljyä ensin tipottain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä, jotta rakenteesta tulee tasainen. Lisää vettä, kunnes majoneesi on sopivan löysää. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.


9. Tarjoile sitruunabroileri sinapinsiemenperunoiden ja sitruunamajoneesin sekä vihreän salaatin kanssa.

Tämä ateria vaatii vähän vaivaa, mutta kahdestaan se on helppo valmistaa. Olin ekalla kerralla yllättynyt, miten helppoa majoneesin tekeminen itse on! En todellakaan enää osta lisäaineilla kyllästettyjä, kuukausia jääkaapissa säilyviä, liian isoissa purkeissa myytäviä (kevyt)majoneeseja, kun kerran sen tekeminen on itse näin helppoa. Todella hyvää minkä vain uunivihannesten tai ranskalaisten kanssa! Maustamalla majoneesia saa muuteltua kuhunkin ateriaan sopivaksi: enemmän sinappia, ilman sitruunaa, vaikkapa valkosipulimurskaa joukkoon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...