Sivut

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Vesimelonijuoma ja muita kuulumisia

Ostin jo toisen kokonaisen vesimelonin, kun halvalla K-kaupasta sai. Se on niin hyvää! Ja sopii mainiosti näihin aurinkoisiin kesäpäiviin. Kehittelin siitä myös juoman, joka sopii hyvin välipalaksi.


Vesimelonismoothie
yhdelle

½ prk = 125 g maitorahkaa
pari desiä vesimeloninpaloja
2 rkl kaurahiutaleita

Ainekset sekoitetaan hyvin blenderissä. Jos juoma tuntuu liian juoksevalta, lisää rahkaa. Jos taas juoma meni liian paksuksi (tässä tosin hyvin harvoin käy niin), lisää vesimelonia. Kaurahiutaleiden lisäksi voi laittaa myös esim. pellavansiemenrouhetta. Nautitaan heti mieluiten aurinkoisella parvekkeella.


Tuli mieleen, että juomaan voisi hyvin lisätä myös yrttejä, kuten vaikka basilikaa tai minttua...


Muissa uutisissa:

Olen tänään laitellut vihdoin parveketta, yrtit tosin vielä puuttuvat. Projekti myöhästyi siksi että poikaystävä muussasi auton romuttamolle kolarissa (onneksi hänelle itselleen ei käynyt kuinkaan), joten multasäkkejä, ruukkuja ja kasveja ei saatu ennen kuin eilen appiukkokokelaan avustuksella. Lisäksi yllättäen meidän parvekkeita remontoidaakin tänä kesänä ja joka toinen päivä parvekekalusteita on siirrelty, kun maalarimiehet hyppivät parvekkeellamme. Toivon, että äijät osaavat kohdella parvekeistutuksiani asiankuuluvan hellästi! Tai edes tiedottaisivat etukäteen, jotta voisin itse tehdä tilaa. Esittelen parvekekasvejani myöhemmin kuvien kera, kunhan kaikki on saatu istutettua paikalleen. Sitä odotellessa muutamia kuvia ihanasta Rautatieaseman puutarhasta!





Olisipa asemalla aina näin kaunista ja vihreää! Kelpaisi junaa odotella vähän pitempäänkin. Valitettavasti puutarha korjataan pois jo 5. kesäkuuta, miten sääli! Rakennelma on kuitenkin aika iso, joten miksi ihmeessä puutarhaa ei pidetä siellä koko kesän ajan?

2 kommenttia:

  1. sun blogi on täynnä ihania kuvia! tykkään. :) ps. mun blogi on tuossa: http://jennijee.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jenni! Kävin vastavierailulla, sinullakin on kiva blogi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...