Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Viikon väriterapia 8


Nyt on meille värinhimoisille oiva aika lähteä vaateostoksille! Kesäalennuksista löytää kesän värikkäitä vaatteita, kuten mekkoja ja paitoja tosi edullisesti. En yleensä osta ikinä muita kuin alusvaatteita normaalihintaisina, vaan lähes kaikki vaatteeni on hankittu joko alennusmyynneistä, kirppareilta tai kaverien vaatekaapeista.

Tein varaslähdön alennusmyynteihin jo viime viikolla. Tarkoituksena oli löytää mekko kaksiin häihin, joihin tänä kesänä olen menossa. Vieraat noissa juhlissa ovat onneksi kummassakin täysin erit, joten voin mainiosti pitää samaa mekkoa kummissakin juhlissa. Mekko löytyi helposti: ensimmäisestä kaupasta ensimmäinen mekko jota kokeilin. Tässä se on:


Oranssi-pinkki olkaimeton mekko Seppälästä puoleen hintaan. Mekko muuten näyttää päälläni huomattavasti kivemmalta kuin tuossa roikkumassa, huonossa valossa kuvattuna.


Minulla ei varmaan ikinä ole ollut mitään pinkkiä vaatetta, joten tämä on todellinen uutuus vaatekaapissani. Pidän supervärikkäästä kombosta, ja vyötärön musta vyö ryhdistää kokonaisuuden. Hametta kannattelee tyllialushame. Vielä kun löytäisin juhlavan neuletakin tai huivin hartioita peittämään kirkko-osuuksien ajaksi!


Tätä mekkoa minä en tarvinnut, mutta en vaan millään voinut jättää sitä kauppaan, kun värit, kuosi ja kaikki huusivat nimeäni ja mekko oli varustettu -50 %:n alennuslapulla. Tämäkin mekko löytyi Seppälästä.


Mekko pääsi heti ostopäivänä testikäyttöön, ja se on ihanan kevyt päällä. Pidän myös ruskeista nyöreistä, jotka solmitaan vyötäisille. Jos joku on Tuulin mekko niin tämä!


Edelleen Seppälän löytöjä: edelliseen mekkoon mätsäävät oranssit sulkakorvikset, nekin puoleen hintaan. Sulkakorvikset ovat kaiketi olleet muodissa jo tovin, mutta en ole niistä innostunut ennen kuin näin nämä. Lienee sanomattakin selvää, mikä on lempivärini?

Kesällä on ihanaa pitää värikkäitä vaatteita, ja koska tapoihini kuuluu pitää väriä ylläni arkena, niin miksei sitten myös juhlissa! Olen todella iloinen näistä edullisista, värikkäistä löydöistäni.

Onko teillä tiedossa kesällä paljon juhlia kuten häitä? Oletteko tehneet hyviä ale-löytöjä? :)

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Parvekematto

No vihdoin sain edes jotain valmiiksi asti. En tosin mitään kovin erikoista, mutta valmista kuitenkin.

(Pahoittelut jo etukäteen kuvien laadusta, oli kovin pilvistä, mutta halusin saada tekeleeni saman tien kuvattua.)


Ensimmäinen kuteista tehty työni, matto parvekkeelle.


Matosta ei tullut kovin suurta, sillä päätin, että kuteeksi tarkoitetut kankaat riittävät siihen mihin riittävät. Jos jostain ilmestyy lisää valkeita kankaita, voisihan mattoa varmaan jatkaa?


Kankaat olivat mummon mökin jäämistöstä peräisin - vanha valkoinen, vihreäkuvioinen lakana ja toinen pehmeämpi, luonnonvalkoinen kangas. Molemmat hieman virttyneitä ja tahraisia eli täydellisiä matonkuteeksi parvekkeen mattoa varten.


Tein mattoa aina telkkaria katsoessa ja kyllä siihen useampi ilta meni. Revin kankaasta kudetta sitä mukaa kuin virkkasin (koukku oli kokoa 10). Käsikin kipeytyi, mutta muuten oli oikein mukava virkkailla. Purkamaankaan en joutunut, vaikka ihan näppituntumalla lisäilin silmukoita tarpeen mukaan. Reuna toki voisi olla siistimpi, mutta kun kuteet muutenkin ovat tuollaisia epäsiistejä, niin haitanneeko tuo.


Matto tulee tarpeeseen, jos parvekevieraita on enemmän ja kaikki eivät tuoleille mahdu (minulla on paljon ystäviä, jotka mieluummin istuvat lattialla kuin tuoleilla).


Näin saatiin kierrätettyä kankaat, jotka muuten olisivat menneet roskikseen!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tekemistä mökille

Olemme lähdössä huomisaamuna poikaystävän kanssa mökille (ja mahdollisesti myös Kuopion viinijuhlille, jos sää näyttää yhtään paremmalta kuin tällä hetkellä). Valitettavasti ensi viikoksi on luvattu kylmää ja sateita ainakin jossain määrin, ja senpä takia etsiskelin eilen netistä jotain mökille otettavaa pikku projektia - koko aikaa kun ei jaksa lukea, vaikka sekin on mökillä ihanaa.

Löysin hyviä virkkausohjeita Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Tässä joitain malleja, joista innostuin. (Kaikki kuvat Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta!)



Marketta-pitsimatto on kaunis ja ohjeessa kaksi kokoa. Helpoksikin ohjetta väitetään. Tosin en tiedä, mihin maton laittaisin!


Koreja käsityöläinen tarvitsee aina, ja Esteri-kori on varmaan suhteellisen nopea toteuttaa. Mökillä tässä voisi säilyttää vaikka kirjaston kirjoja tai villasukkia?


Nämä käsipyyhkeet on virkattu puuvillalangasta. Varsinkin raidallinen on mielestäni hauska ja sopisi mainiosti mökkityyliin!


Saunaranta-maton voisi laittaa saunan kuistille. Tähän tosin menee aika paljon (2 kg) kudetta. Jos matosta tekisi vähän värikkäämmän, tulisi siitä hauskemman näköinen!


Tänään sitten suunnistin kudeostoksille, minnepä muualle kuin Snurreen. Kauppias pahoitteli, että tällä hetkellä värejä on aika vähän, koska nähtävästi muutkin olivat halunneet hamstrata tekemistä lomalle. No, en silti joutunut tyhjin käsin lähtemään, ja kuulemma Snurren Facebook-sivuilla ilmoitetaan, kun värejä on taas enemmän saatavilla.



Ostin valkoista ontelokudetta ihan vain sen takia, että se oli tarjouksessa, sinisestä trikookuteesta taas aion tehdä - enpäs vielä kerrokaan mitä! :)

Palaan mökiltä viimeistään ensi viikon alussa, kun eräs työkeikka kutsuu. Olen tehnyt muutaman postauksen etukäteen ajastettuna, joten blogi ei täysin hiljene, vaikka mökillä olenkin. (Toivottavasti ajastus toimii!)

Mainiota viikkoa sekä työläisille että lomalaisille!

PS. Blogger on kiukutellut minulle eilen ja tänään - pahoittelut, jos tekstissä/kuvissa/sivun asettelussa on jotain kummallista, en käsitä mistä se johtuu.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus kuvi(n)a

Huh heijaa, nyt on juhannus juhlittu. Aattona oli aivan käsittämättömän upea sää, josta sain nauttia useammassa eri paikassa vieraana, koko ajan veden äärellä. Juhannuspäivän sää olikin sitten hyvin paljon perinteisempi - sadetta koko päivän! Tässä minun juhannukseni kuvina, selostuksien kera.


 Talviturkki heitettiin järveen - vesi tuntui kylmältä, mutta jälkeenpäin oli mahtava olo!


Kukat kuuluvat juhannukseen, eikö totta?


Ei niin hyvä kuva maailman ihanimmasta mansikkaraparperikakusta! Ohje oli kuulemma Kinuskikissalta, täytyy ehdottomasti etsiä se käsiin ja tehtä joku kerta itsekin. (Täältä se muuten löytyi! Kyseessä on itse asiassa raparperi-juustokakku.)


Loppuilta kuluikin ei järven vaan meren rannalla ihanassa saaressa.


Ilma oli todella lämmin ja harvoin näkee merta niin tyynenä.


Välillä istuttiin rannikon kivellä kuvaamassa merta.



Ja kerrankin valvottiin aamuun asti auringon nousua katsomaan. Tänään nukuinkin sitten ihan luvattoman myöhään kun piti paikkailla univelkoja, mutta väliäkö tuolla!


Leppoisaa sunnuntaita!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kesä -valokuvakilpailu

Pieni Lintu on taas järjestänyt valokuvakilpailun, tällä kertaa aiheena kesä.


Itse osallistuin tällaisella kuvalla:

Jos pidit kuvastani, käypä täällä äänestämässä sitä! Numero on 8 :)

Vaikka itse sanonkin, niin pidän kuvastani ottaen huomioon kilpailun aiheen. Minulle kesä on vihreyttä, rentoutta, lepäämistä ja luonnosta nauttimista. Tämä kuva tiivistää nuo elementit mielestäni aika hyvin. Käykää katsomassa muutkin osallistujat ja äänestäkää suosikkianne täältä! (Oma numeroni on 8.)

Kuvan tunnelmissa haluan toivottaa teille oikein mukavaa, herkullista ja auringonpaisteista juhannusta ympäri Suomen!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Onni on...


...ruhtinaalliset piknikeväät, jotka toinen on valmistanut puolestasi...


...juhlapäivänä lahjaksi saatu uusi Hurraa!-muki...


...kyseisestä mukista nurmikolla nautittu oikea shampanja...


...herkulliset tuoremansikkaleivarit Stockalta.

Jostain kumman syystä ruoka tunkeutuu postauksiini vähän väliä. Varsinkin juhlahetkinä ruuan merkitys on meidän taloudessa aika iso. Matkatkin suunnitellaan sen mukaan, mitä halutaan syödä. Tälläkin hetkellä keittiössä kokeillaan uutta reseptiä (haukipyöryköitä ranskalaisittain, kuulemma). En ollut ajatellut pitäväni ruokablogia, mutta jotenkin painopiste on varsinkin viime aikoina ollut aika paljon ruuassa. Osittain se johtuu siitä, että ei ole ollut aikaa/inspiraatiota käsityöhommiin. Tai no, onhan sitä koko ajan jotain projektia työn alla, mutta valmista ei viime aikoina ole tullut. Voisi kai sanoa, että blogi on jollain tasolla kesätauolla?

Toivottavasti ette pahastu näistä höpsöistä täytepostauksista! Veikkaan, että muutaman viikon päästä, kun lomani loppuu, alkaa käsityörintamallakin tulla jotain ihan valmistakin näytettävää. Sillä aikaa:

Nauttikaa kesästä ja kesän herkuista!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Mansikoita!

Olen edelleen elävien kirjoissa, vaikka täällä blogien puolella minusta ei olekaan kuulunut moneen päivään. Tukholma oli sateinen, mutta muuten reissu meni hyvin. Laivan buffetmättöjen jälkeen halusin tehdä jotain raikasta ja melko kevyttä kesäruokaa. Kaupasta oli ehdottomasti saatava mansikoita, sillä en ole vielä tänä kesänä niitä ostanut. Halloumjuusto ja mansikat ovat minulle ehdotonta kesäruokaa, joten tein niistä salaattia. Jälkiruuaksi tietenkin suklaamansikoita! Seuraavaksi näiden helppojen kesäreseptien kuvitetut ohjeet:


Halloumisalaatti ja raparperi-balsamicosiirappi
kahdelle, alkuperäinen resepti HS

Siirappi:
1 raparperinvarsi
1-1,5 dl vettä
½ dl hunajaa
½ dl balsamicoa

Salaatti:
erilaisia salaatteja (esim. tammenlehtisalaatti, pinaatti, rucola)
½ l mansikoita
(viipale vesimelonia)
1 pkt halloumia
öljyä
basilikaa


1. Valmista siirappi. Pilko raparperi paloiksi pieneen kattilaan ja lisää vettä sen verran, että raparperit juuri ja juuri peittyvät. Keitä n. 10 minuuttia. Siivilöi sen jälkeen mehu.


2. Keitä kattilassa 1 dl raparperimehua hunajan ja balsamicon kanssa noin 20-30 minuuttia. Anna siirapin jäähtyä.


3. Pese ja kuivaa salaatti, revi tarvittaessa. Valmista salaatti joko suureen kulhoon tai valmiiksi lautasille. Perkaa mansikat ja viipaloi, levittele salaatin päälle. Voit halutessasi kuutioida myös vesimelonia.


4. Leikkaa halloumi viipaleiksi ja paista öljyssä kuumalla pannulla molemmilta puolilta. Siirrä halloumiviipaleet saman tien kulhoon tai annosten päälle. Viimeistele basilikalla ja siirapilla.


5. Tarjoa salaatti vaikkapa tuoreen leivän ja raikkaan roséviinin kera.

Oma siirappini ei ehkä onnistunut aivan täysin, sillä raparperin makua en balsamicon joukosta tavoittanut. Muuten annos oli todella hyvä - suolainen halloumjuusto ja makea mansikka täydensivät toisiaan kivasti ja siirappi teki annoksesta astetta mietitymmän.

Seuraavaksi maailman helpoin kesäjälkkäri, jonka voi hyvin tehdä jo etukäteen valmiiksi.


Suklaamansikat
kahdelle

½ litraa mansikoita
5-6 palaa Fazerin Block tummaa suklaata


1. Perkaa mansikat ja lado isolle lautaselle.


2. Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa. Huom! Yllättävän pieni määrä suklaata riittää, ei kannata laittaa puolta pakettia!


3. Dippaile mansikoiden suipompi pää sulaan suklaaseen. Asettele mansikat isolle lautaselle kantaosa lautasta vasten ja laita lautanen jääkaappiin odottamaan tarjoilua.


4. Herkuttele!

Tämä on ihan naurettavan helppo jälkkäriresepti, mutta minun ja poikaystävän kestosuosikki kesän ensimmäisten mansikoiden ilmestyessä. Maistuu mainiolta myös kaveriporukan ja kuohuvan kanssa!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Taste of Helsinki

Hei, pakko laittaa vielä pikapäivitys eiliseltä, niin mahtava tapahtuma Taste of Helsinki oli! Tapahtuma jatkuu sunnuntaille, eli jos teillä vaan on saumaa niin menkää ihmeessä maistelemaan huippukokkien annoksia 4-6 eurolla. Suosittelen myös viinitastingia - totesin, että parhaiten käytetyt 10 euroa tänä kesänä! Oli todella jännittävää tutustua viineihin ammattilaisen opastamana ja kokea itse, miten järkyttävän paljon lasi vaikuttaa viinin makuun ja tuoksuun. Mutta antaa kuvien puhua puolestaan!

Viini-lehden Tomi Salonen opasti viininmaistelussa.

Viininmaistelussa demonstroitiin, miten tärkeä lasi on, jotta viini pääsee oikeuksiinsa. Ensin haistettiin ja maistettiin oikeasta lasista, jonka jälkeen puolet laitettiin jokerilasiin, jotta huomaisimme eron. Ja ero oli valtava, ei vain tuoksussa vaan myös maussa! Todella mielenkiintoista.

Tapahtuma järjestettiin Kansalaistorilla Musiikkitalon vieressä.

Tapahtumassa täytyi vaihtaa eurot "markoiksi" eli tuollaisiksi muovipoleteiksi, joilla sitten viinit ja ruuat maksettiin.

Ravintoloiden, viinin maahantuojien ja muiden esillelaittajien lisäksi tapahtumassa oli ilmaisia huippukokkien esityksiä. Seurasimme, kuinka Tomi Björk valmisti thaimaalaista ruokaa, Pipsa Hurmerinta juonsi.

Tämä annos oli niin hyvää, että kaltaiseni semikasvissyöjäkin halusi oman palansa. Farangin rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinietikkaa.

Tämä oli ehkä yllättävin annos! Ravintola Juuri näytti, miten kukkakaalistakin saa hienostuneen ja aivan upean annoksen. Vei kielen mennessään, en voi uskoa, miten kukkakaalista oli saatu niin samettinen vanukas.

Ravintola Smörin herukanlehtivanukasta, raparperia ja mansikkasorbettia. Vanukas oli jännittävä ja annos kesäinen!

Demon mustaherukkateellä maustettua maitosuklaamoussea ja raparperia.

Tapahtumassa vuokrattiin 7 eurolla Riedel-lasi, jonka sai myös pitää omanaan. Viinit olivat todella halpoja (4e / 12 cl) ja löysin monta uutta hyvää viiniä!

Sää suosi, nurmikko oli vihreää ja ilmassa leijui ihania tuoksuja. Aivan upea tapahtuma, toivottavasti se järjestetään ensi vuonna uudestaan!

Nyt pitää vielä pakata laukku ja lähteä kohti satamaa - Tukholma kutsuu!

Mahtavaa viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...