Sivut

torstai 14. kesäkuuta 2012

Lomailua

Kylläpä lomalla on mukavaa!


Olen lukenut kirjaa ja välissä ottanut päiväunia.


Tehnyt kesäisiä smoothieita tuoreista ja pakastetuista herkuista. Kuvassa puolukkaa, äsken tein tuoreesta raparperista ja pakastemansikoista herkullisen juoman.

 
Käynyt kaverin kanssa testaamassa Runeberginkadun Yobotin, josta saa froyoa eli jäädytettyä jogurttia eli jogurttijäätelöä. Tämä jälleen blogien vaikutuksen uhrina, mutta ei todellakaan kaduta, aivan mahtavaa herkkua ja sympaattinen paikka. (Suosittelen erityisesti marjoja ja mysliä jogurtin kylkeen, ne karkit on mielestäni vähän turhia.)


Valokuvannut, sekä kotona että kaupungilla.


Parhainta oli kuitenkin eilinen: mummo on viikon ajan mökinvahtina entisen siirtolapuutarhamökkinsä naapureilla, joten iskimme siskon ja veljen kanssa sinne porukalla grillailemaan, korttia pelaamaan ja tikkaa heittämään.


Mummon siskokin oli paikalla, joten saimme pystyyn kunnon korttitaistelut (minä hävisin, ja pahasti). Viiniäkin juotiin, nyt kun velikin on siihen oikeutettu. Kukkaloistoa ihaillessa ja täydellisestä kesäsäästä ja -seurasta nauttiessa päivä meni kuin siivillä!

Alarivin vasen ja oikea kuva siskon ottamia.

Aivan mahtavia päiviä, olen niin onnellinen! Loppuviikosta luvassa Taste of Helsinki -tapahtuma (onko kukaan muu menossa?) ja Tukholman risteily tyttöporukalla. Sanoinko jo, että kesä on ihana?!

Toivotan vähintään yhtä ihanaa viikonjatkoa teille lukijoille!

PS. Blogissa voi olla hiljaista loppuviikon, mutta palaan postailemaan heti ensi viikon alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...