Sivut

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Parvekematto

No vihdoin sain edes jotain valmiiksi asti. En tosin mitään kovin erikoista, mutta valmista kuitenkin.

(Pahoittelut jo etukäteen kuvien laadusta, oli kovin pilvistä, mutta halusin saada tekeleeni saman tien kuvattua.)


Ensimmäinen kuteista tehty työni, matto parvekkeelle.


Matosta ei tullut kovin suurta, sillä päätin, että kuteeksi tarkoitetut kankaat riittävät siihen mihin riittävät. Jos jostain ilmestyy lisää valkeita kankaita, voisihan mattoa varmaan jatkaa?


Kankaat olivat mummon mökin jäämistöstä peräisin - vanha valkoinen, vihreäkuvioinen lakana ja toinen pehmeämpi, luonnonvalkoinen kangas. Molemmat hieman virttyneitä ja tahraisia eli täydellisiä matonkuteeksi parvekkeen mattoa varten.


Tein mattoa aina telkkaria katsoessa ja kyllä siihen useampi ilta meni. Revin kankaasta kudetta sitä mukaa kuin virkkasin (koukku oli kokoa 10). Käsikin kipeytyi, mutta muuten oli oikein mukava virkkailla. Purkamaankaan en joutunut, vaikka ihan näppituntumalla lisäilin silmukoita tarpeen mukaan. Reuna toki voisi olla siistimpi, mutta kun kuteet muutenkin ovat tuollaisia epäsiistejä, niin haitanneeko tuo.


Matto tulee tarpeeseen, jos parvekevieraita on enemmän ja kaikki eivät tuoleille mahdu (minulla on paljon ystäviä, jotka mieluummin istuvat lattialla kuin tuoleilla).


Näin saatiin kierrätettyä kankaat, jotka muuten olisivat menneet roskikseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...