Sivut

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lime & Rosemary


Joskus on hauska kokeilla uusia makuyhdistelmiä. Näin Suklaamarenki -blogissa jännittävän sitruuna-rosmariinipikkuleipien reseptin, ja pakkohan sitä oli testata! Pidän molemmista mauista ruuanlaitossa, joten miksipä ei leivonnassakin? Kaapissa tosin ei sattunut olemaan sitruunaa vaan limeä, joten muokkasin reseptiä pikkuisen.


Lime-rosmariinipikkuleivät
noin 30 kpl (alkuperäinen resepti täällä)

250 g huoneenlämpöistä voita
1 3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tuoretta rosmariinia
1 lime
6 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna ja vaniljasokeri edelleen vatkaten.
3. Hienonna rosmariini pieneksi ja lisää se taikinaan.
4. Raasta limen kuori ja purista mehu taikinaan. Sekoita.
5. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
6. Muodosta taikinasta kaksi tankoa. Rullaa tangot leivinpaperin sisään ja laita tunniksi jääkaappiin lepäämään.
7. Leikkaa taikinasta noin sentin paksuisia paloja, muotoile ne haluamallasi tavalla ja laita leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
8. Paista keksejä noin 12-15 minuuttia 200 asteessa.


Rosmariinia saa tosiaan laittaa ihan tuon ruokalusikallisen, jotta se maistuu. Itselläni taisi jäädä hieman vajaaksi, koska limen maku on voimakkaampi. Muokkasin alkuperäistä reseptiä siten, että laitoin myös limen mehun taikinaan. Ja tosiaan kannattaa vähän pyöritellä taikinapaloja käsissä ennen kuin laittaa uuniin, sillä nämä pikkuleivät eivät uunissa leviä! Ensimmäisestä erästä tulikin mielenkiintoisen näköisiä pikkuleipiä (ei kuvissa). Toisen erän keksejä pyörittelin käsissä ja painoin haarukalla tuollaiset kuviot pintaan.


Keksit maistuvat mainioilta, etenkin teekupin kanssa sohvan nurkassa nautittuna!

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja tsemppiä tulevaan viikkoon!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivoilta kekseiltä, vaikka yhdistelmä onkin sellainen että en olisi siihen varmaan itse päätynyt koskaan :D

    Laitan ehdottomasti kokeilulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika yllättävä - mutta toimiva - yhdistelmä! Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. HItsi, pitääköhän minunkin kokeilla? Viikonlopun leipomusten ja ruoanlaiton seurauksena olisi juuri limeä ja rosmariinia saatavilla ja ne helposti jää käyttämättä kokonaan... vaikuttaa niin hyvältä, että pitänee kokeilla: ihan vaan, ettei menisi hukkaan hyviä aineksia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ainakin kannattaa kokeilla, jos aineksetkin löytyy! :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Siitä vaan, helppo ja kivan yllättävä resepti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...