Sivut

lauantai 1. syyskuuta 2012

Vielä yksi salaattiresepti

Minulta oli jäänyt yksi tosi hyvä salaattiresepti julkaisematta, joten laitan sen nyt teille silläkin uhalla, että sää ei enää ole kovin sopiva salaatin syömiselle. Täällä Helsingissä ainakin tuulee ja tihkuttaa siihen malliin, että tee ja lämmin kasviskeitto kuulostavat tällä hetkellä paremmalta kuin salaatti. Kyseinen resepti on niin herkullinen, että julkaisen sen kuitenkin. Mielestäni tätä reseptiä voi käyttää vaikka alkupalatarkoituksessa myöhemminkin syksyllä!


Päärynä-juustosalaatti
2:lle pääruuaksi (huom! määrät erittäin summittaisia, maistele ja käytä omaa järkeä)

Vinegretti
öljyä
balsamicoa
sokeria/hunajaa
suolaa
mustapippuria

Salaatti
vajaa ruukku esim. tammenlehtisalaattia
rucolaa
2 päärynää
parmesaania (tai pecorinoa) (huom! jos olet sinihomejuuston ystävä, sekin käy!)
cashew-pähkinöitä

1. Sekoita salaattikulhossa keskenään ainakin muutama ruokalusikallinen öljyä, yksi ruokalusikallinen balsamicoa sekä noin puoli teelusikallista sokeria/hunajaa. Sekoita seosta vispilällä niin kauan, että sokeri sulaa seokseen. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Maista ja lisää tarvittaessa lisää jotakin aineista. (Pahoittelen hyvin summittaista reseptiä, mutta näin minä sen yleensä teen! Määriä on kovin hankala ottaa ylös...)

2. Pese ja kuivaa salaatti ja rucola. Kuori ja pilko päärynät.

3. Revi salaatti pienemmiksi paloiksi ja pyöräyttele salaatti ja rucola vinegretissä. Lisää myös päärynänpalat.

4. Raasta juustohöylällä reiluja paloja parmesaanista salaattiin. Älä kitsastele parmesaanin käytössä, sillä se on salaatin pääproteiininlähde. Heitä viimeiseksi salaattiin noin kourallinen cashew-pähkinöitä.


Sain salaatin reseptin hyvältä ystävältäni, joka oli syönyt tällaista salaattia Irlannissa ollessaan - tosin sinihomejuustoversiolla. Koska itse inhoan sinihomejuustoa, teimme ensimmäistä kertaa salaatin parmesaanista. Silloin kyseessä oli eräänlainen tapas-illallinen, joten pöytää koristi myös piirakka ja toinen salaatti. Niin yksinkertaista, mutta hyvää! Olenkin tehnyt tätä salaattia useampaan otteeseen viime aikoina, myös ihan lounaaksi tai kevyeksi illalliseksi leivän kera.

Vieläkö teille maistuvat salaatit vai hylkäsittekö ne kokonaan syyskuun alettua? :)

4 kommenttia:

  1. Voi, miten herkullisen näköinen salaatti! Täytyy ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan testailemaan, ei ainakaan ole kovin monimutkainen resepti :)

      Poista
  2. Todella kivan näköinen salaatti :) itse puputan salaattia vuoden ympäri, salaatti päivässä pitää mielen iloisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toki syön salaatteja ympäri vuoden ja päivittäin tietenkin lisukkeena, mutta kesällä tulee tehtyä huomattavasti useammin salaattia pääruuaksi. Salaatti on toki aina terveellinen vaihtoehto! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...