Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2012

Viime viikonloppuna...

...valokuvasin aika paljon tavallisia puuhiani. Tässä siis kuvien muodossa viime viikonloppuni!


Lauantaina satoi ja tuuli niin, ettei ulos tehnyt mieli mennä. Linnottauduin siis sohvan nurkkaan teemukin ja lehtien kera.


Jokin aika sitten ostamani alelyhty pääsi käyttöön - tykkään siitä kovasti!


Tein myös käsitöitä telkkaria katsellessani. Värikkäät langat piristävät mieltä. Arvaatko mitä olen virkkaamassa?


Illan päätteeksi avasin kaakaokauden.


Sunnuntaiaamuna suunnistin kirpputorille.


Ostin vyöllisen hameen (2e)...


...hauskan, pitkän t-paidan (2e)...


...tummansinisen neuleen (2e), kivan kukkahuivin (1e), paksun hupullisen villatakin (2,5e)...


...söpön, punaisen rusettilaukun (2e) ja The Officen 1. tuotantokauden (2e).


Laukkua ajattelin lähinnä baarikäyttöön ja kangaskassin kaveriksi kaupungille. Tykkään tuosta pääskyskoristeesta!


Sunnuntaina sää olikin aurinkoinen, joten suuntasin kameran kanssa kävelylle.


Vielä ohikiitävän hetken verran saa nauttia siitä, että puut ovat vihreitä.


Siirtolapuutarhassa tuoksui omenoille.


Kivaa, että ylimääräisiä omenoita (kirjoitin muuten ensin tomaatteja - haloo...) jätetään ämpäreihin porttien pieleen - kävelijä saa ilmaista välipalaa!


Mielenkiintoinen muuten tuo sää tänäänkin - välillä tulee vettä kuin saavista, välillä aurinko porottaa niin, että takissa tulee kuuma.

Aurinkoa viikkoonne!

7 kommenttia:

  1. Hihi, minua alkoi naurattaa kun kuvissa vilahti samanlainen vihreä lautanen ja muumi/Mymmeli-muki sekä hyvin samantyyppinen hame jonka juuri hankin, 3 eurolla! :)

    Viikonloppusi vaikutti oikein mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teema-astiat ja muumimukit taitavat olla eräänlaisia Suomen kansallisastioita, niitä löytyy melkeinpä joka kodista :) Kiva että sinäkin teit hamelöydön! Kirppareilla käyminen on aika koukuttavaa hommaa :)

      Poista
  2. vau mitä löytöjä oot tehny kirppiksellä! kirppareil voi löytää tosi hienoja juttuja kun vaan osaa etsiä. mulla muuten on tollanen rusettilaukku. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja tuuristakin se on usein kiinni! Oletko ostanut rusettilaukun kaupasta vai kirpparilta? :)

      Poista
    2. kaupasta ostin, Seppälästä. :) aikoja sitten, mutta yhä kovassa käytössä, on se niin ihana!

      Poista
  3. Ihanan värikkäitä neliöitä, taitaa olla peitto tekosessa! :) Mullakin yksi peittoprojekti palojen (pyöreiden tosin) yhdistämistä vaille valmis ja seuraava jo suunnitteluasteella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanat värit? Ja peittohan siitä jonain päivänä pitäisi syntyä :) Hienoa, että sulla on projekti jo niin pitkällä että enää yhdistäminen puuttuu! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...