Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2012

Helppo syyssalaatti

Ajattelin julkaista pikaisen ja helpon salaattiohjeen, joka sopii mainiosti syksyiseen säähän, sillä se nautitaan lämpimänä! Ohje on hieman suurpiirteinen, koska niin tätä ruokaa olen laittanut sekä pienemmälle että suuremmalle porukalle.


Lämmin vuohenjuusto-punajuurisalaatti

punajuuria (noin 2 per syöjä)
vuohenjuustoa (itse suosin pehmeää vuohenjuustoa ilman kuoria = chèvre doux)
erilaisia salaatteja (esim. tammenlehtisalaattia, rucolaa, pinaattia...)
öljyä
mausteita maun mukaan (esim. timjami, rosmariini, mustapippuri)
suolaa
balsamicoa
(hunajaa)
(siemeniä/pähkinöitä)

1. Pese punajuuret huolellisesti. Poista niistä kannat, leikkaa melko pieniksi paloiksi ja laita leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
2. Lorauta reilusti öljyä punajuurien päälle. Heitä sitten päälle mausteet ja suola. Itse tykkään laittaa reilusti tuoretta timjamia ja rosmariinia!
3. Sekoittele öljy ja mausteet punajuuriin käsin. Levittele sitten punajuurenpalaset tasaisesti uunipellille.
4. Paista punajuuria noin 15 minuuttia 200 asteessa. Valmista tällä aikaa vihreä salaattipohja: pese ja kuivaa käyttämäsi salaatit ja revi ne lautasille tai salaattikulhoon. Mausta balsamicolla.
5. Kun punajuuret alkavat olla melkein kypsiä, ota pelti pois uunista ja laita vuohenjuustopalat mukaan uuniin vielä muutamiksi minuuteiksi. Ota pelti pois juuri kun vuohenjuusto alkaa sulamaan.
6. Jaa punajuuret ja vuohenjuusto kristillisesti lautasille, jos jaoit vihreän salaatin aiemmin valmiiksi lautasille. Muutoin heitä ne salaattikulhon päälle.
7. Mausta halutessasi vuohenjuusto juoksevalla hunajalla.
8. Ripottele halutessasi salaatin päälle siemeniä tai pähkinöitä.


Ja sitten vain herkuttelemaan! Punajuuret ovat yksi lempparisyysruuistani - helppoa, halpaa ja hyvää :) Vuohenjuusto vielä on kuin tehty punajuurien makupariksi, joten tätä salaattia on tullut jo tässä vaiheessa tehtyä useamman kerran - kunhan vain en innostuisi liikaa ja kyllästyisi...

2 kommenttia:

  1. Just tässä yks päivä mietin tätä salaattia lämmöllä - tekis ihan hulluna mieli! Ekaa kertaa ärsyttää tosissaan että ei oo uunia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, mistä saatais sulle uuni? Tai tuu meille popsimaan punajuuria :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...