Sivut

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kipeänä kotosalla

Saanko esitellä, eilisen ja tämän päivän parhaat ystäväni - hunaja ja inkivääri.


Infernaalinen kurkkukipu on pitänyt minut eilen ja tänään kotosalla. Puhuminen ja kylmä ilma pahentavat jo entisestään hirvittävää kipua, joten olen suosiolla levännyt kotona. Tuntuuko teistä koskaan, että kroppa pakottaa lepäämään, kun muuten ei itse osaa?


Ostin itselleni uutta teetäkin, jos se vaikka auttaisi. Piparmintun pitäisi toimia hyvin moneen vaivaan. Plussaa Clipperin kivasta paketista...

Onneksi kotona on muutamia uusia, piristäviä juttuja.


Keksin pikaespresson loputtua, että jos purkista repii päällisen pois, siitä saa kivan lasipurkin. Laitoin purkkiin washiteippini, ja lopputulos on sekä kätevä että piristävän värikäs. Tosi hyvän lasipurkin sain ihan ilmaiseksi kierrättämällä!


Olen myös iloinnut keittiön uusista viherkasveista. Keittiön koristetangolla on ennenkin ollut purkeissa kasveja, mutta ne kuolivat jo ajat sitten. Jotenkin en ole saanut hankituksi uusia (jotka mahtuisivat pikkuruisiin purkkeihin), mutta toissaviikonlopun Ikea-reissulla vihdoin löysin sopivat kasvit. Toivotaan vain, että saan ne pidettyä hengissä...


Keittiö on kyllä monestakin syystä lempparipaikkani meidän kodissa, vaikka se onkin turhan pieni illalliskutsujen pitämistä varten.


Olen polttanut paljon kynttilöitä joka ilta sekä keittiössä että olohuoneessa. Viimeisin kynttiläideani näyttää tältä:

 

Ostin Ikeasta pikkukiviä ja Kodin Ykkösestä suorakulmion mallisen lasikipon - liekö maljakoksi tarkoitettu. Sitten vain kivet lasipurkkiin ja pari tuikkua kivien sekaan palamaan!


Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, lasikippo ehti jo heti kotimatkalla rikkoontua yhdestä kulmasta :( Pelastin sen pikaliimalla - tosin lopputulos nyt ei ehkä ole aivan uudenveroinen.


Ystäväni sanoi, että tämä on vähän kuin minitakka! Tykkään kovasti tästä kynttiläasetelmasta.


Kynttilöiden valossa onkin mukava neuloa ja lueskella.

Toivottavasti te siellä ruutujen takana olette säästyneet flunssalta! Hyviä neuvoja kurkkukivun karkoittamiseksi otetaan muuten vastaan :)

EDIT: Löysinkin makoisan ja toimivan lääkkeen kurkkukipuun - jäädytettyjen hedelmien imeskely! Banaaninviipaleet ja viinirypäleet ainakin toimivat mainiosti.

 

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pieni Lintu! Tänään onkin jo paljon parempi olo kuin eilen :)

      Poista
  2. Pikaista paranemista! :) ja aivan ihana keittiö sinulla näyttää olevan, kiva tuo koristetanko johon saa esim. viherkasvis roikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos annemi! Minäkin tykkään tangosta, siinä on aina vaihtuva korttinäyttely ja joskus olen ripustanut siihen mukeja koristeeksi :)

      Poista
  3. Nyt sitä sinkkiä päivittäin! Kurlaa myös suolavedelle (karseeta mutta vie pois kipua). Ihailen aina miten sinä ja se toinen jaksatte polttaa tuikkuja ja kynttilöitä. Minun päähän ei moinen ajatasu vaan jostain syystä iskostu. Liekö syynä se että kämpässä on muutenkin tarpeeksi hämärää. :p Taitaa tunnelmavalaistukseksi taas tänäkin vuonna jäädä jouluvalot kirjahyllyn ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käskystä, neiti terveydenhoitaja :D Mullakin toi kynttilöidenpolttelu on vähän kausittaista, mutta nyt on tehnyt mieli tuijotella tuikkujen liekkiä :)

      Poista
  4. Pikaista paranemista!

    Itse ajattelen, että kurkkukipu on erittäin pätevä syy syödä paljon jäätelöä (kylmä on tehokkaampi apu kurkkukipuun kuin kuuma) - oma lempparini on aino maitosuklaa, varoitan: aiheuttaa riippuvuutta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neiti M!

      Jep, kurkkukipuun todella jäätelö auttaa, ja piristää mieltäkin :) Vedinkin eilen aikamoisen annoksen Aino-jäätelöä, tosin uuniomenamakua - oli tosi hyvää, runsaasti kinuskia! :)

      Poista
  5. Voi, paranen pian!

    PS: jos tuntuu et kylmät syömiset auttaa kurkkuun niin kokeile pakastettuja jogurttinappeja :) (pursotettuna tai lusikoituja paloja) jogurtilla ei ainakaan pötsi kasva ja makujakin löytyy laidasta laitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Madam B.C., toi onkin hyvä idea! Kokeilenpa jogurttia ensi kerran :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...