Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2012

Baskimaa 3: San Sebastian, osa I

Baskimaan reissun kuvia on vielä paljon julkaisematta, vaikka joulu tässä välissä jo vähän karkoittikin matkapostaukset mielestä. Tällä kertaa sekalaisia kuvia San Sebastianista, jossa vietimme 4 yötä. Jaan San Sebastianin kuvat kahteen postaukseen, sillä kyseisen kaupungin ehdottomasti hienoin nähtävyys on sen upeat rannat, ja siellä tuli kuvailtua moneen otteeseen. Nyt siis yleisilmettä tuosta pienestä, mutta viihtyisästä baskikaupungista!


San Sebastian levittäytyy muutaman lahden ympärille. Isointa lahtea reunustaa suuri hiekkaranta, ja lahti rajautuu kummastakin päästä vuoreen. Lahden pohjoispuolella vuoren päällä vartioi Jesús (ylhäällä olevassa kuvassa vasemmalla), eteläpuolen kukkulan päälle (mistä kuva on otettu) taas pääsee funicularilla eli köysiratavaunuilla (vai mikä lie suomeksi).



Jesús-kukkulalle (kukkulan oikea nimi on kyllä jotain muuta, en nyt muista mitä) pääsee kävellen, jos siis kunto kestää... Maisemat on kyllä hienot kummaltakin vuorelta!











Itse kaupunki ja erityisesti Parte Vieja olivat täynnä pintxo-paikkoja - niistä lisää myöhemmin!



Myös Baskimaan itsenäisyyspyrkimykset näkyivät katukuvassa.





Katukuvassa näkyi todella paljon koiria, sillä espanjalaiset tuntuivat ottavan koiransa joka paikkaan mukaan - myös ravintoloihin. Lempikoiraani ranskanbulldogia tuntui näkyvän suhteessa todella paljon, mitä en tietenkään pannut pahakseni. :)


Kuten kuvista näkyy, säätilat olivat hyvin vaihtelevat reissumme aikana. Välillä paistoi aivan pilvettömältä taivaalta, välillä satoi kaatamalla vaakasuoraan. Meri oli kuitenkin kaunis myös myrskyävänä ja rannalla kävely oli mitä parhainta ajanviettoa. Siitä lisää seuraavassa matkapostauksessa!

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä upealta paikalta :) laitankin San Sebastianin korvan taakse tulevaisuuden reissuja suunnitellessa. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea paikka olikin, ja uskon että vielä upeampi vähän lähempänä kesää!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...