Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ihania koruja

Minulta on jäänyt muutama ihana uusi koru esittelemättä täällä blogin puolella. Nyt kun aurinko on paistanut ja olen ollut kotosalla, minulla oli mahdollisuus valokuvata ne ihan päivänvalossa.


Tämän ihanan koiruuden sain ystävältäni synttärilahjaksi. Ranskanbulldoggeista on viime aikoina tullut uusi heikkouteni, joten koru oli mielestäni luonnollisesti aivan käsittämättömän ihana! Kiitos vielä kerran A! Sanoinkin kerran, että jo ranskisten korvien näkemisestä tulee hyvä mieli - nyt saan kanniskella noita söpöjä korvia kaulassani muidenkin iloksi. Koru on muuten Kooky Gemsin, kannattaa käydä katsomassa, siellä on vaikka mitä hauskoja koruja!

(Olen kyllä tietoinen, että joidenkin mielestä ranskikset ovat vain röhiseviä ruttunaamoja, mutta minulla riittää rakkautta niille muidenkin puolesta! Koirakuumeelleni ei tosin ole tiedossa ainakaan kovin pitkäikäistä ratkaisua, koska olen lähtökohtaisesti allerginen niille - vaikka allergiani ovatkin vähentyneet roimasti näin aikuisiällä - eikä koiran hankkiminen mitenkään sopisi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Mutta ehkä vielä joskus.... <3)


Toinen hyvä ystäväni taas lahjoitti tämän mahtavan korun minulle joululahjaksi. Kyseisellä ystävällä on lahja löytää muille asioita kirppareilta, ja sieltä tämäkin yksilö on kuulemma peräisin. Kiitos vielä K! Tätä korua olen käyttänyt varmaan joka toinen päivä, niin ihastunut siihen olen! Tuo laukku muuten ihan oikeasti aukeaa, sinne voisi laittaa vaikka pari kolikkoa.

Taidan olla aika onnekas, kun minulla on näin hyvin tyylini tuntevia ystäviä!



Viime vuoden puolella kaikenlaiset kaulukset tulivat muotiin, ja minunkin teki luonnollisesti mieli hankkia itselleni jonkin sortin kaulukset. Tämä kullanvärinen koru tuli vastaan joulunjälkeisissä alennusmyynneissä Lindexillä. Koru sopii yllättävän moneen eri asuun!


Korut majailevat sulassa sovussa korutaulussani. Tuo korutaulu on varmaan yksi DIY-suosikkejani, sillä se on osoittautunut sekä käytännölliseksi että sisustukseen (en tosin ole varma voiko tätä sanaa käyttää puhuttaessa meidän kodista) sopivaksi. (Postaus korutaulusta täällä.)


Kaunista ja rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Tuo käsilaukkukoru on ehdoton suosikkini! ja miten ihana tuo koruteline, korut pääsevät hienosti näytille tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos annemi, tuo koruteline on kyllä aika huippu, vaikka itse sanonkin :)

      Poista
  2. Suloinen tuo käsilaukkukoru, steampunk-tyyli tulee mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Pakko myöntää, että piti googlata mitä tuo steampunk-tyyli oikein pitää sisällään, mutta oikeassa olet :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...