Sivut

torstai 10. tammikuuta 2013

Puutarhaunelmia

Ennen joulua blogeissa pyöri 6 kesämuistoa -haaste. Kukaan ei minua siihen haastanut, mutta sain siitä ajatuksen julkaista muutamia viime kesänä ottamiani valokuvia, joita en vielä aiemmin tänne blogiin ole laittanut.

Kaikki valokuvat on otettu harrastamillani siirtolapuutarhakävelyillä. Kuvaaminen on ehkä hieman kyseenalaista siinä mielessä, etten kysynyt tonttien omistajilta lupaa - toisaalta kuvissa ei näy ihmisiä, eikä muutenkaan mielestäni tontteja pysty tunnistamaan, koska siirtolapuutarhoissa on melkeinpä aina samat tai samantyyppiset polkujen nimetkin. Esimerkiksi "Omenapolku" ja "Mansikkatie" löytyvät aivan varmasti useammasta siirtolapuutarhasta.

Pitemmittä puheitta, tässä omia suosikkikuviani viime kesältä!

Alkukesän kukkaloistoa:


 





Hauskoja yksityiskohtia:






Salaisia puutarhoja:





Ilta-auringon valoa:


 
Syksyisiä välipaloja:

 

Otin kuvat alunperin juurikin sitä varten, että voin sitten talvella katsella niitä ja odotella kesän tulemista. Siirtolapuutarhakävelyt ovat antaneet minulle todella paljon voimia muun muassa toissakesänä kun kärsin todella pahoista selkäongelmista. Jo lyhyt kävely puutarhan kukkaloistossa vei pahimman kivun pois ja toi kaivattua energiaa. Noilla kävelyillä kehittyi myös unelma omasta siirtolapuutarhatontista - jospa sitten joskus...

2 kommenttia:

  1. Oiiiiiiiiiiiiiii...... KESÄ!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Onneksi se taas tulee vaikka vähän aikaa joutuukin odottamaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...