Sivut

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kristallikorviksia

Innostuin pitkästä aikaa tekemään helmikorviksia. En normaalisti tee koruja (paitsi fimokoruja) muuten kuin jos tiedän, että tulen niitä käyttämään tai tulen ne lahjaksi antamaan. Nyt kuitenkin iski kamala inspiraatio tehdä parit säihkyvät korvikset. Ajatus lähti siitä, kun halusin antaa siskolle ystävänpäivälahjaksi korvikset. Sitten teinkin samalla kaavalla muutamat muutkin korvikset. Tässä lopputulos:


Tälläiset vaaleanpunaiset korvikset sai siskoni, mutta tein toisen parin ihan huvin vuoksi. Pienempi kristallihelmi on mattavaaleanpunaista eli siitä ei näy läpi, allaoleva helmi on kirkas helmi jonka sävynä myöskin vaaleanpunainen.


Sitten iskin silmäni ihanaan vaaleansiniseen, ja tein ylläolevat korvikset.


Kahdet ylimääräiset korvikset eivät riittäneet, joten tein vielä yhden väriyhdistelmän: kirkasta ja merenvihreää/turkoosia.


Ja nyt minulla on kolmet ylimääräiset korvikset! Ei tässä tainnut kovasti järkeä olla, mutta sainpahan leikkiä kimaltavalla aasialaisella kristallilla. (Tykkään kyllä tehdä kaikenlaisia koruja, mutta nämä eivät jostain syystä ole oikein tyyliäni, joten itse en taida näitä tulla käyttämään.) Vaikkei käyttämäni aasialainen kristalli ole Swarovski-kristallin laatuista, on kiilto helmissä tosi hieno.


Sattuisitko sinä kaipaamaan kimallusta korviisi? Laitan nämä nyt tuonne Myytävänä-sivulle, jos joku vaikka innostuisi tekemistäni kristallikorviksista. Hinta on 6e/pari + postikulut. Korvikset ovat hopeoidut, eli pitäisi sopia myös herkkäihoisille. Tosin jos on paha metalliallergia, suosittelen täyshopeisia korvakorukoukkuja, jotka voin lisämaksusta vaihtaa tilalle. Yhteydenotot mieluiten sähköpostitse osoitteeseen lookingforclementines (ät) hotmail.com

4 kommenttia:

  1. Onpa kyllä sieviä! :) tykkään!

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Lähetin sulle viikonloppuna meiliä noista vaaleansinisistä korviksista, mutta et ole tainnut saada sitä...? Haluaisin kovasti ostaa ne. :)

    rii_rii(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoittelut myöhästyneestä vastauksesta - en käy joka päivä katsomassa blogini sähköpostia ja viestisi oli eksynyt kommenttien joukkoon. Laitan nyt sinulle vastauksen korviksista :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...