Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Creativi-TEA

Osallistuin vähän aikaa sitten hauskaan vaihtoon Swap-botin kautta. Vaihdossa piti lähettää kahdelle parille kaksi teepussia, jotka oli pakattu itse tehtyyn kuoreen. Jouduin valitettavasti tekemään omani aika kiireellä, joten lopputulos ei ollut päätähuimaava - halusin kuitenkin postata tästä vaihdosta, koska mielestäni tehtävä oli tosi hauska ja sain vaihdossa Malesiasta aivan upean paketin! Tässä kuva siitä:


Kuvassa keskellä näkyvät itsetehdyt teepaketit - joita siis tässä paketissa oli neljä kahden sijaan! Lisäksi paketista löytyi aivan ihana kortti, lähettäjän oman yrityksen huulikuorintavoide sekä karkkeja. Olin aivan ällikällä lyöty, kun avasin paketin - ja samalla iski huono omatunto omista teepaketeistani (jotka siis lähtivät eri ihmisille kuin keneltä itse sain vaihdossa paketin), vaikka omani olivat täysin ohjeiden mukaiset. Tällaisten superyllätyksien takia swappailu on hauska harrastus - harmi vain, että viime aikoina vaihtojen deadlinet ovat yllättäneet minut, enkä ole pystynyt panostamaan vaihtoihin niin paljon kuin haluaisin. Päätinkin, että jätän tämän(kin) harrastuksen siihen saakka, kunnes gradu on valmis ja muutto paketissa.


Tässä vielä lähikuva maailman söpöimmästä kortista! Kuulemma Etsystä hankittu.


Toinen Creativi-TEA -pakettini tuli Englannista.


Ja tässä vielä kuva omista teekuoristani (lähetin samanlaiset kuoret molemmille pareilleni).

Onko joku teistä lukijoista kokeillut swappausharrastusta Swap-botissa tai muualla? Minkälaisia vaihtoja suositte?

4 kommenttia:

  1. Ackh, tuttuakin tutumpi tunne tuo alemmuuskompleksi omasta tuotoksesta, mutta näin ulkopuolisen silmin sinunkaan lähetyksestäsi ei kyllä keksi mitään moitteen sanaa. :)

    Tsemppiä gradun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ohjeiden mukaanhan minä tosiaan tein - en vain laittanut mitään superextroja pakettiin mukaan. Täytyy ruveta enemmän laittelemaan jotain pikku lisäyllätyksiä muillekin, koska odottamattomat yllärit on kaikkein parhaimpia :)

      Kiitos paljon tsempeistä ^KoKo^

      Poista
  2. Tuossa Nalle Puh -kuoressa kun on tuo Tea time teksti, niin miten se on tehty? Olen pitkään miettinyt, miten noita tehdään. Ne on niin hienoja :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Dymo-koneella tehty :) Niitä saa esim. Clas Ohlsonilta ja Akateemisesta kirjakaupasta, maksaa joku 20e!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...