Sivut

tiistai 3. syyskuuta 2013

75 + 25 = 100

Vietin lauantaina minun ja mummon 100-vuotissynttäreitä, sillä mummo täyttää tänä vuonna 75 ja minä 25 vuotta. Paikalle oli kutsuttu meidän yhteisiä sukulaisia sekä kummankin ystäviä. Juhlatilat järjestyivät kätevästi mummon kotitalosta, ilman sitä mahdollisuutta emme olisikaan näin isoja juhlia voineet pitää. Tarjottavana piti alunperin olla vain kuohuviiniä, piirakkaa ja kakkua, mutta kuten tavallista, menu vähän laajeni... Kaikki sujui muuten oikein hyvin, mutta tulin perjantai-lauantain välisenä yönä kipeäksi (mitä olen edelleen, eikä tietoakaan parantumisesta).

Sen kummemmitta puheitta muutamia kuvia! Kaikki kuvat ovat siskoni ottamia, suurkiitos siis hänelle. :)


The kakku oli pikkuveljeni lakkiaisissa hyväksi havaittu mustaviinimarjakakku, joka oli tälläkin kertaa taivaallisen hyvää. Reseptiä tiedossa myöhemmin!

Oli muuten ihan käsittämättömän vaikeaa löytää nuo kakkukynttilät! Ykköset olivat loppuneet joka Tiimarista, ja kun ajattelin tyytyä 75- ja 25-kynttilöihin, kävi ilmi, että myös vitoset olivat loppu. Onneksi löysin viimein haluamani numerot Citymarketista!



Pöytien koristelussa käytin spreijaamiani maljakkopulloja, tavallisia viinipulloja, joista oli pesty etiketit pois sekä muita pieniä maljakoita. Asettelin maljakot kolmen ryhmiin ja täytin ne tuoreilla neilikoilla sekä juhlapaikalta löytyneillä tekokukilla. Toimi mielestäni oikein hyvin!


Lisäksi siskoni oli tehnyt värikkään viirin tarjoilupaikan yläpuolelle. Muita koristeita ei ollut, eikä niitä kaivattukaan.


Suolaisina tarjottavina meillä oli tietenkin cocktail-piirakoita ja munavoita (niitä meillä on aina kaikissa juhlissa!), siskon synttäreillä testattua ranskalaista kinkkupiirakkaa, salaattia sekä poikaystäväni isän savustamaa lohta. Lisäksi ystäväni toi viininlehtikääryleitä ja itsetehtyä hummusta! Kaikki maistui oikein hyvin, harmi vain etten seurustelulta ja sinne tänne säntäilyltä ehtinyt santsata. Mutta kuten sanottu, onneksi on aina rääppiäiset seuravaana päivänä... :D


Mustaviinimarjakakun lisäksi kahvin kanssa oli mokkapaloja (the reseptillä tietenkin) ja äidin tekemiä kaura-rusinapikkuleipiä (koska ne ovat mummon suosikkeja). Lisäksi tarjosimme raparperi-karpaloboolia.


Kaikki sujui todella hienosti, varsinkin kun ystäväni auttoivat tarjottavien esille laittamisessa sekä tiskaamisessa. Äiti ja sisko tekivät myös ison työn juhlien valmisteluissa, kiitos siitä! <3 Saimme mummon kanssa niin monta ihanaa lahjaa ja kukkapakettia että melkein tuli huono omatunto. Ajattelin tehdä lahjapostauksen erikseen, koska sain niin hauskoja ja kivoja lahjoja. :)


Että sellaiset 100-vuotisjuhlat! Me rupesimme mummon kanssa jo suunnittelemaan 150-vuotisjuhlia vuodelle 2038... :D Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen ihan onnellinen, että juhlat on nyt juhlittu, sillä valmistelut veivät veronsa jaksamisestani eikä kipeänä juhliminen parantanut tilannetta.

Myöhemmin vielä tiedossa sekä resepti- että lahjapostaus! :)

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavilta juhlilta! Ja tarjottavat kuulostavat ja näyttävät herkullisilta :)
    Se on muuten kyllä jännä, että nuo 1-numerot on niin lopussa. Itsekin sitä metsästin kesällä tyttäreni ensimmäisille syntymäpäiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjottavat olivat tosiaan herkkua :) Ja mikä ihme selittää noiden ykkösten katoamisen?? :D

      Poista
  2. Nyt oli kyllä niiiiiin loistava menu, että voi vain kysyä, että Missäs minun kutsuni? ;)

    Kakku on niin kaunis, että nyt reseptiä kehiin!

    VastaaPoista
  3. Juhlat näyttää kivoilta, simppelisti oot saanut aikaan kivat koristukset. :) Pitäisi itsekin järjestää useammin juhlia, vaikka niissä oma hommansa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Mä kyllä aina mietin sitten kaiken järjestelytohinan ja -stressin keskellä että miten mä TAAS lähdin tähän - vaikka loppujen lopuksi onkin tyytyväinen olo siitä että juhlat pidettiin. :)

      Poista
  4. Toivottavasti olit tyytyväinen juhliin! <3 Ja hyvä jos edes osa kuvista onnistui.. :D Nyt vielä faceen parit yhteiskuvat kitoos! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tyytyväinen :) Ja kiitos vielä kuvaajalle! <3 Tässä on nyt ollut miljoonat kuvat monissa kameroissa ja tiedostoissa että any year now...! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...