Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2013

Vauvan Converse-tossut

Kyselin heinäkuun puolivälissä apua tennariongelmaan. Kyse oli vauvan Converse-tossusta, jonka olin virkannut ja jonka koosta olin hyvin epävarma. Kiitos kommenttienne, tulin lopulta siihen tulokseen, että ensimmäinen tossu oli ihan hyvän kokoinen ja tein sille parin. Kaverini oli tilannut tossut esikoiselleen, jonka piti syntyä elokuun loppupuolella.

Vastoin kaikkia ennakkoluulojani tossut olivat valmiina ennen vauvan syntymistä - tosin vauvakin oli pari viikkoa myöhässä... :D Eilen pääsin vihdoin antamaan tossut pikkuiselle.


Kuvassa vauva on sylissäni ja poikaystäväni laittoi tossut vauvalle jalkaan, joten tuo oikeanpuolimmainen on jotenkin vinksallaan...

Tossut olivat ihan hyvän kokoiset - reilut, mutta pysyvät kuitenkin jalassa. Luultavasti menevät ihan mukavasti jouluun saakka. Vauvakin tosin oli hurjan iso syntyessään, 54 senttiä. :)


Ensimmäinen tossu syntyi ihan helposti kuvaa katsomalla, mutta oli kamalan hankalaa tehdä toinen tismalleen samanlainen! Olin kyllä kirjoitellut ylös hyvin epämääräisiä ohjeita, mutta en sitten oikein enää ymmärtänyt niitä toista tossua virkatessani. Olin kovin epävarma siitä, ovatko tossut sellaiset, että ne kehtaa antaa, mutta tilaaja-äiti oli kyllä tyytyväinen. Jopa vauvan isäkin kehui tossuja "ihan makeiksi". ;)


Tossut laitoin vihreään paperipussiin ja mukaan Sudenmarjan kortin. Onneksi minulla oli tuo kortti, sillä muutoin korttivarastoni oli hyvin epävauva-aiheinen, eikä minulla ollut aikaa väsätä itse korttia. Taustalla myös poikaystäväni hankkima Monty Python -pupu vauvalle - tai vauvan isälle... :D


Voi onnea kun sain pitää tuhisevaa vauvaa sylissäni! <3 Vauvakuumetta havaittavissa...?

4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...