Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Juuri nyt



Juuri nyt luen blogeja ja kirjoitan itsekin sellaista sohvannurkassa pilkullinen pyjama edelleen päällä. Juon toista valtavaa mukillista appelsiini-chili-rooibosta ja kuuntelen ikkunalaudalle tippuvia sadepisaroita. Olen iloinen sateesta, koska tällä viikolla allergiakausi on selvästi alkanut toden teolla. En ole viitsinyt käyttää ripsiväriä pariin päivään, koska ilman lisä-ärsytystäkin silmät ovat aamuisin punaiset ja turvonneet.

Yleensä sunnuntaisin olen tähän aikaan hot jooga -tunnilla, mikä on aivan superhyvä tapa viettää sunnuntaita. Joskus kuitenkin on myös mukava lorvailla kotona tekemättä mitään erityistä (varsinkin jos on edellisiltana juorunnut useamman viinilasillisen ääressä). Mieltä ilahduttaa myös jääkaapissa lymyilevä key lime pien jämä, jonka aion jakaa poikaystäväni kanssa, kunhan hän saapuu vanhempiensa luota kotiin.

Olen ollut todella laiska loppuviikosta - tuntuu, etten ole saanut mitään järkevää aikaan sitten keskiviikon. Laiskottelu epäilemättä kostautuu ensi viikolla, mutta juuri nyt en jaksa huolehtia siitä, vaan nautin ympärilläni leijuvasta sunnuntaitunnelmasta.

Rentouttavaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että tääläkin löytyy hot joogaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, hot jooga on ollut lempilajini jo useamman vuoden :)

      Poista
  2. Laiskuus on välillä jees, itsellänikin samantyyppinen periodi takana juurikin noiden allergiaoireiden takia. Ei ole kiinnostanut ryhtyä mihinkään suurempaan hommaan, kun aivastuttaa ja nokka on tukossa, ja silmät tuntuvat muurautuvan umpeen. Mutta onneksi aina ei tarvitsekaan. :) Rentouttavaa viikonvaihdetta myös itsellesi! :)

    Ps. Otin vinkkiä salaattireseptistäsi, kiitokset siitä! Sain kaivattua vaihtelua oman perussalaattini ohelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergiat on kyllä ärsyttäviä :/ Onneksi lääkkeet helpottavat jonkin verran. Itselläni laiskuuskauteen vaikutti myös se, että takana on monta viikkoa intensiivistä työskentelyä ja tiukkoja aikatauluja - nyt oli rako, jossa hieman keräillä voimia tulevia haasteita varten.

      Kiva jos salaattireseptistäni oli iloa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...