Sivut

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Söderskärin majakalla


Minulle tarjoutui töiden kautta tilaisuus päästä Söderskärin majakalle ja retki osoittautui niin kivaksi, että halusin kertoa siitä täällä blogissakin. Valitettavasti minulla ei ollut mukana kunnon kameraa, pelkkä kännykkä, joten kuvien laadussa on toivomisen varaa. Näillä kuitenkin mennään!



Söderskärin majakka sijaitsee Porvoon ulkosaaristossa ja sinne pääsee Kauppatorilta, Vuosaaresta ja Porvoosta käsin risteilylaivalla. Omallakin paatilla toki pääsee, mutta lintujen pesintäaikana vieraslaituri ei käsittääkseni ole käytössä. Muutenkin lintujen pesintä rajoittaa kulkua saarella, sillä se on luonnonsuojelualuetta. Itse menin Royal Linen laivalla Kauppatorilta, mistä matka kesti noin pari tuntia per suunta. Tuo matka kustantaa 53e/henki, eli ihan halpa reissu ei ole. Laivalla tarjotaan myös ruokaa: menomatkalla lohisoppaa ja paluumatkalla saaristobuffet (yht. 22e). Jos ymmärsin oikein, tuohon laivamatkaan sisältyy aina opastus majakkasaarella!




Söderskärin majakka on rakennettu vuonna 1862 ja se oli toiminnassa vuoteen 1989 asti. Nykyisin majakkasaari on yksityisomistuksessa ja matkailukäytössä. Siellä voi myös yöpyä joko majakkatornin sviitissä tai majakanvartioiden talossa. Oman vierailuni aikana saarelle nousi aikamoinen sumu, joten näkymät valohuoneesta eivät olleet hääppöiset, mutta toisaalta sumu jotenkin toi majakkasaarelle sopivaa tunnelmaa!

Majakkatornin sviitti
Majakanvartijoiden talon perhehuone

Majakanvartioiden talon perhehuone


Saarella toimii vierailijoille ja majoittujille myös kahvitupa Söde, joka on hurjan kotoisa paikka ja josta saa herkullisia lettuja.

Kahvitupa Söde
Kahvitupa Söde

Söden lettuja syödessä tuntui kuin olisi ollut mökillä käymässä. Kengät pitää jättää eteiseen, sillä saarella ei ole sähköä, minkä vuoksi siivoaminen on hieman hankalaa. Räsymatot, puukalusteet ja keinutuoli tekivät todella kotoisan tunnelman.


Olen tosi onnellinen, että pääsin käymään Söderskärillä, sillä olen halunnut sinne jo useamman vuoden. Jotenkin karu ulkosaaristo, meri ja luodot vetoavat minuun - eivätkä vähiten Tove Janssonin kirjojen vuoksi. Kotiin päästyäni otinkin heti käteen Muumipappa ja meri -kirjan. (Oppaan mukaan on hyvin mahdollista, että Söderskärin majakka on vaikuttanut kyseisen kirjan majakan ulkonäköön, sillä varsinkin valokoju on hyvin samankaltainen kuin kirjassa. Lisäksi Janssonin Klovharu-saari sijaitsee melko lähellä Söderskäriä Pellingin saaristossa.)

Seuraava pätkä sopi aika hyvin omiin tunnelmiini:

"Oli pilvinen, seisovan hiljainen päivä. Vedenpinta kohoili huomaamatta pitkinä maininkeina itätuulen jälkeen, se oli yhtä harmaa kuin taivas ja näytti silkiltä. Aivan pinnan yläpuolella lensi muutamia haahkoja ohi hyvin nopeaan selvästi omissa liikeasioissaan. Sitten kaikki oli taas liikkumatonta. Isä kulki toinen käpälä kalliolla toinen meressä, häntä viisti vettä, majakanvartijan hattu hänellä oli nenällään ja hän mietti, millaista olisi jos tulisi oikea myrsky. Hirmumyrsky. Pitäisi juosta ympäri ja pelastaa esineitä ja katsoa, ettei perhe lentäisi tiehensä. Hän menisi torniin ja määrittäisi tuulen voiman... tulisi takaisin ja sanoisi: Kolmetoista boforia. Pysytään vain aivan rauhallisina. Ei tässä ole mitään syytä hätäillä..."

- Muumipappa ja meri s. 99 

Saatoin myös hehkuttaa reissuani somessa seuraavalla kuvalla...


Olin aivan kuin muumipappa konsanaan! On siis sanomattakin selvää, että suosittelen lämpimästi reissua Söderskäriin. :)

Lisää tietoa majakkasaaresta Söderskärin nettisivuilta

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...