Sivut

tiistai 26. elokuuta 2014

Ravintolassa: Porvoo ja SicaPelle

Mietin, että kehtaanko enää tehdä tätä postausta ollenkaan, kun aikaa Porvoon reissuista on jo niin tuhottomasti. Mutta näin syksyn lähestyessä olikin aika mukava muistella alkukesää ja kaunista Porvoota, joten päätin sitten kuitenkin kirjoittaa aiheesta.

Kävin Porvoossa kahteen kertaan kesäkuussa ja molemmilla kerroilla söin ravintola SicaPellessa. Ensimmäinen visiitti SicaPelleen tehtiin poikaystävän vanhempien 30-vuotishääpäivän kunniaksi, ja koska ihastuimme poikaystävän kanssa ravintolaan palavasti, halusimme palata sinne omana vuosipäivänämme. Ensimmäisellä kerralla minulla oli mukana kamera, toisella kerralla se jäi kotiin, joten osa kuvista on räpsitty puhelimella.






Porvoon vanha kaupunki on kyllä jotain mieletöntä: pieniä putiikkeja, kahviloita, puutaloja, mukulakiviä. Alkukesän iltavalaistus sai kaiken näyttämään vielä idyllisemmältä. Katselimme poikaystävän kanssa myös ravintolatarjontaa - mitä ilmeisemmin Porvooseen on tullut viime aikoina mielenkiintoisia uusia ravintoloita, joita olisi hauska testata. Kesäkuussa kävimme tosin vain SicaPellessa!



SicaPelle on aivan kirkon laidalla samassa talossa kuin hotelli Onni. Sisustus on aika hauska pitäen sisällään esimerkiksi knallihatuista tehtyjä lamppuja. Mutta ei SicaPelleen sisustuksen takia kannata mennä, vaan ruuan ja juoman!





SicaPellen illallinen vaihtelee viikottain ja menu on hyvin simppeli: ruokalajit on nimetty tyyliin ahven & kaali, chicken & fenkoli, voikukka, kuusi & risotto ja niin edelleen. Ruokalajien määrä vaihtelee myös, sillä ensimmäisellä käyntikerralla meillä oli valittavana 4 tai 5 ruokalajia (53/59e), kun taas seuraavalla kerralla saimme valita 5, 6 tai 7 ruokalajista (59/64/69e) (molemmilla kerroilla otimme maksimin, tietty).

En ottanut kuvia kaikista lajeista ja osa kännykkäkuvista oli kelvottomia julkaistavaksi, mutta noista muutamasta kuvasta saanee kiinni ideasta. Annokset ovat todella maukkaita, kekseliäitä ja kauniita. Lisäksi viinivalinnat olivat aivan huippuja! Viinit eivät todellakaan olleet mitään tukkukamaa, vaan peräisin pieniltä viinitiloilta. Mukana oli myös vähemmän perinteisillä menetelmillä valmistettuja viinejä. Oli tosi mielenkiintoista kuulla tarinat viinien takana. Varsinkin ensimmäisellä kerralla meitä palvellut tarjoilija osasi hommansa upeasti ja teki juhlaillallisesta todellisen elämyksen. Muistelen edelleen lämmöllä tuota voikukka-kuusirisottoa, se oli jotain jumalaista. Ja jälkiruokaviininä oli joku italialainen (ehkä moscato?), joka tuoksui aivan vihreiltä kuulilta (myös tarjoilijan mukaan). Yleensä en pidä jälkiruokaviineistä, mutta tuo italialaisviini oli todella hyvää. Vesi nousee kielelle kun noita ruokia ja juomia muistelen! Aion ehdottomasti palata SicaPelleen vielä kolmannenkin kerran.

Long story short: jos käytte Porvoossa, menkää SicaPelleen. Täydet 5 tähteä minulta!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa todella vierailun arvoiselta paikalta. Olin juuri eilen syömässä Tampereella Ravinteli Berthassa, jossa on samanlainen tyyli nimetä ruoat ruokalistassa. Esimerkiksi pääruokana nautimme suolapähkinää, possua ja etanaa. En tiedä, oletko koskaan Berthassa käynyt, mutta jos joskus täältäpäin kaipaat ruokapaikkaa, suosittelen. Uskon että pitäisit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut Berthasta muitakin suosituksia, mutten ole käynyt, koska en ole liikkunut Tampereen suunnalla. Nyt kuitenkin hyvä ystäväni muutti sinne opiskelemaan, joten todennäköisesti tulee reissua sinne päin - kiitos siis vinkistä, Taina! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...