Sivut

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jotain neulottua!


Uskomatonta, mutta totta - olen saanut jotain neulottua valmiiksi. Itse asiassa kuvan tamineet valmistuivat jo aika päiviä sitten, mutta nyt vasta oli niin kylmä, että viitsin lähteä niitä ulos kuvaamaan (poikaystävän avustuksella, tietenkin).


Sekä pipo että huivi ovat sarjassa "en edes muista koska nämä aloitin" - ehkä vuosi sitten? Molemmat olivat myös siitä samankaltaisia neuletöitä, että periaatteessa neuloin ne vauhdilla, mutta sitten aivan loppusuoralla into lopahti ja työt jäivät kesken useiksi kuukausiksi. Nyt kesän jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja lopulta tein työt loppuun. Pipossa itse asiassa auttoi myös äiti, joka luonani käydessään päätteli langat! :D Itse inhoan lankojen päättelemistä, äidille se taas ei taida olla ongelma - ainakaan jos miettii, miten paljon hän on isoäidinneliöprojekteja toteuttanut.


Pipon langat ovat TeeTeen alpakkalankaa, joka on ihanan pehmoista ja lämmintä. Neuloin kaksinkertaisella langalla (mikä aiheutti loppumetreillä hirvittävän lankasotkun!) ja käytin 2 (tai 2,5 ?) mm:n pyöröpuikkoja. Värit ovat hieman satunnaiset, nyt jos saisin uudestaan päättää, niin tekisin aivan toisin. Ehkä teenkin vielä toisen pipon samoista langoista, niitä kun jäi vielä runsaasti yli.


Tuubihuivi taas on Novitan Naava-lankaa, joka sekin on ihanan pehmoista. Lanka on 60 % akryyliä, 20 % alpakkaa ja 20 % villaa, eli koostumus on miellyttävän pehmeä, mutta uskoisin huivin myös lämmittävän. Luojan kiitos olin tallentanut neulekuvion lähteen kirjanmerkkeihini, muuten en olisi kyllä ikinä löytänyt sitä enää! Ohje on siis peräisin Kardemumman talosta - kiva ja helppo pitsikuvio. Huivin neuloin 6 mm:n puikoilla.

Pipon kanssa minulla oli sen verran vaikeuksia (montako aloitussilmukkaa olisi hyvä, mikä puikkokoko olisi hyvä, miten päättelisin työn, miten saada kaksinkertainen lanka pysymään ojennuksessa...) että mielleyhtymäni pipon nähdessäni eivät ole erityisen positiivisia. Huivista sen sijaan tykkään, tosin toivon, että se hieman vetreytyy käytön myötä. En halunnut tehdä liian löysää tuubihuivia, koska kokemukseni mukaan huivi kuitenkin löystyy käytössä - nyt se on vielä ehkä aavistuksen liian tiukka.

Loppuun vielä syksyinen gif!


Leppoisaa alkuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Hihihihih, mikä gif ^^

    <3 sisko

    VastaaPoista
  2. Kivoja asusteita, varmasti lämpimiä. :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kivat neuleet, ja ihana tuo sun keltainen takki! Tosi pirteä kokonaisuus harmaantuvaan syksyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Keltainen takki on yksi parhaista kirpparilöydöistäni. Ja tosiaan, yritän väriterapian avulla taistella syksyn harmautta vastaan ;)

      Poista
  4. Onpa hauska hyväntuulen gif! :)

    <3 äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin että sinä arvostat sitä ;) <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...