Sivut

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

DIY-joululahjoja

Kovin montaa itsetehtyä joululahjaa en tänä(kään) vuonna ehtinyt tekemään, mutta muutaman kuitenkin.



Äidille tein Nallen koivulangasta perusvillasukat. Ongelmanani villasukkien kanssa on se, että aina meinaa tulla liian löysää, vaikka nytkin käytössä olivat kakkosen puikot. Ajattelin, että äiti voisi pitää sukkia yösukkina, jos ne muuten olisivat liian lörpöt, mutta onneksi sukat loppujen lopuksi vaikuttivat sopivilta.

Luontopolku-sarjan koivulangan olin löytänyt joskus Novitan myymälästä alesta ja ajattelin heti, että lanka on ihan äidin näköinen ja että siitä pitäisi tehdä äidille joululahjasukat. En ehtinyt tehdä sukkia viime jouluksi, mutta nyt ne vihdoin pääsivät pukin konttiin! :D



K:n kanssa väkersimme yhtenä päivänä sytytysruusuja kananmunankennoista ja vanhoista kynttilöistä. Löysin ruusuille kivat vihreät lasipurkit Tarjoustalon alehyllyltä ja annoin niissä ruusuja anoppilaan ja isälleni mökille vietäväksi. En ollut ennen tehnyt sytytysruusuja ja se osoittautui hauskaksi puuhaksi - tosin kyllä siinä sai aikaakin menemään. K oli äitinsä kanssa varastoinut koko vuoden ajan kananmunakennoja juuri tähän tarkoitukseen, joten materiaalista ei ollut pulaa! Mielestäni aika mainio tapa kierrättää kennot ja vanhat kynttilänpätkät. Toivottavasti ruusut toimivat käytössä niin kuin niiden pitäisi!

Lisäksi annoin itse tekemääni piparminttusuklaata, josta jo postasinkin aiemmin. Jospa ensi vuonna saisi vähän enemmän tehtyä lahjoja pukinkonttiin ihan itse - samalla voisi yrittää pienentää lankavuortakin...

2 kommenttia:

  1. Sukkien kuuluu ollakin mieluummin väljät kuin tiukat, ne on silloin lämpimämmät ja mukavammat jalassa. :) Ja lisäisin vielä, että tuo oli nimenomaan k e v ä i s e n koivun väri, paras mahdollinen siis!! Kiitos vielä kerran sukista, kulta!

    t. äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos olit tyytyväinen :) <3 Ja juu tosiaan keväinen (!) koivuhan se olikin! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...