Sivut

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Linssi-kasvissosekeitto

Täällä sitä ollaan! Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet aivan hirveät töiden ja stressin määrän suhteen. Senpä vuoksi en ole edes ehtinyt lukea blogeja, kirjoittamisesta puhumattakaan. Suoraan sanottuna kiireet eivät vielä hellitä, mutta nyt minulla olisi kuitenkin pikainen resepti postattavaksi. Tein viikko sitten ensimmäistä kertaa kasvissosekeittoa, johon tuli linssejä, ja se toimi mielestäni aika kivasti.


Linssi-kasvissosekeitto
neljälle
alkuperäinen resepti (tässä hieman muokattuna) Kauneus ja terveys 12/2015

2-4 porkkanaa koosta riippuen
½ bataatti
2 tomaatti
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
chilirouhetta ym. mausteita maun mukaan
1 prk / 2dl kypsiä punaisia linssejä
1 l kasvislientä
1 dl (maustettua) kermaa
suolaa
mustapippuria
yrttejä

1. Kuori porkkanat ja bataati, paloittele ne pieniksi paloiksi.
2. Pese ja leikkaa tomaatti neljään osaan
3. Kuori ja hienonna sipulit.
4. Kuullota kasviksia ja chilirouhetta (ja muita mausteita) öljytyssä kattilassa pari minuuttia. Lisää kasvisliemi ja linssit. Keitä kasvikset täysin kypsiksi.
5. Soseuta keitto ja lisää kerma. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla ja halutessasi tuoreilla hienonnetuilla yrteillä.
6. Tarjoile esimerkiksi raejuuston ja teeleipien kanssa.

Minulla ei ollut tuoreita yrttejä (paitsi keittiössä kasvava oregano, josta pöllin kuvausrekvisiittalehdet), mutta niiden lisääminen keittoon toisi kyllä ehdottomasti lisää makua ja tuoreutta. Tuoreiden yrttien sijaan käytin yrteillä maustettua kermaa, mutta varmasti erilaiset juusto- ym. kermat sopivat tähän yhtä hyvin. Tykkään syödä raejuustoa kasvissosekeittojen kanssa, sillä lailla niistä saa hieman ruokaisempia ja proteiinipitoisempia. Teeleivät sen sijaan tekevät ateriasta jo ihan arjen luksusta. ;)

Huomenna lähden tentin jälkeen perinteiselle syysmökkireissulle K:n ja siskon kanssa - tarkoituksena olisi taas poimia karpaloita ja kaikkein tärkeimpänä rentoutua. En nyt lupaile mitään blogin ääreen palailemisesta, mutta ehkäpä saan muutaman kivan syyskuvan napattua mökillä.

Oikein ihanaa syksynjatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...