Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015



Tänä vuonna en ehtinyt tekemään itse joulukortteja (taitaa olla ensimmäinen kerta historiassa!), mutta maalasin kuitenkin kaksi joulukortin tapaista yhtenä vapaailtana. Mallin apinoin suoraan netistä. Käsittämätöntä, miten paljon aikaa noinkin yksinkertaisiin kortteihin voi mennä! Muutoin projekti olisi ollut nopea, mutta koska halusin palloihin monia eri sävyjä märällä tekniikalla, piti kerrosten kuivumisen välillä odotella aika pitkiä aikoja. Loppujen lopuksi näihin kahteen korttiin meni koko ilta - vaikka tietysti kuivumista odotellessa puuhailin muuta. Lopputuloskin on vähän niin ja näin, eli tuskinpa maalailen jatkossa enempää kortteja. :D

Nämä ainoat itse tekemäni kortit lähtevät niitä eniten arvostaville eli äidille ja mummolle. (Toivottavasti äiti on saanut omansa nähdessään postauksen, niin ei mene yllätys pilalle. Itse makoilen tämän postauksen ilmestyessä Goalla - toivottavasti onnellisena rannalla enkä vatsataudissa hotellihuoneessa...)

Näiden korttien myötä toivottelen hyvät joulut! Palailen blogin puolelle joulun jälkeen kertomaan Intian matkasta. :)

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...