Sivut

tiistai 12. tammikuuta 2016

Poro-cheddarpiirakka

Vielä toinen resepti uudelta vuodelta: poro-cheddarpiirakka. Tätä herkkua on syöty monissa juhlissa, mutta tein nyt vasta ensimmäistä kertaa piirakan itse - yleensä siskoni on tehnyt sitä myös minun juhliini (<3). Resepti on alunperin Kinuskikissan, mutta siskoni on tehnyt siihen aika monta muutosta. En osaa tietysti sanoa, onko alkuperäinen resepti parempi kuin siskoni versio, mutta luotan siskoni makuun. ;) Pohjan reseptin olen julkaissut blogissa jo aiemmin, mutta tässä se tulee uudestaan.


Siskon poro-cheddarpiirakka
tavallinen piirakkavuoka (halkaisija 27 cm), alkuperäinen resepti Kinuskikissa

Pohja:
150 g voita
3,75 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
4-5 rkl vettä
 
Täyte:
1 sipuli
öljyä
150 g (=1 pss) poron kylmäsavurouhetta (Kotasavu)
2 ½ dl cheddar-juustoa
2 munaa
2 dl kevytkermaa
1 dl persiljasilppua
2 tl piparjuuritahnaa
mustapippuria 
1. Valmista ensin pohja: Nypi voi jauhojen ja suolan joukkoon. Sekoita mukaan vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Painele taikina voideltuun vuokaan. Paista pelkkää taikinapohjaa 200 asteessa 10 minuuttia, ota sitten pohja pois uunista.
 
2. Tee sitten täyte: Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetki paistinpannulla öljytilkassa. Raasta cheddar-juusto.

3. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään kulhossa. Kaada sitten täyte esipaistetun pohjan päälle.

4. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia 200 asteessa. Huom! Jos piirakka näyttää tummuvan liikaa loppuvaihetta kohti, peitä se foliolla.


Ohessa vielä kuva poron kylmäsavurouheesta. Reseptin absoluuttisesti haastavin kohta on nimittäin löytää tämä kaupasta! Toki muutakin kylmäsavuporoa voi käyttää, se pitää sitten vain itse pilkkoa. Omasta mielestäni tämä pussi oli tosi kätevä: sen kuin avasi pussin ja sekoitti muiden ainesten sekaan. Kokokin on sopiva yhteen piirakkaan. Tätä Kotasavu-tuotetta löytyy ainakin Helsingin keskustan Stockan Herkusta leikkelehyllystä.

Tämä on mielestäni tosi hyvä tarjottava juhliin, joskin piirakka tulee melko kalliiksi, jos sitä meinaa tehdä pellillisen. Poropiirakka ainakin tällä siskon reseptillä on aika suolainen, joten en tarjoaisi tätä lapsille. (Kinuskikissan reseptistä on jätetty pois raejuusto, joka todennäköisesti vähentäisi suolaisuutta.) Mutta ah sitä onnea juhlien jälkeisenä päivänä, jos piirakkaa on jäänyt yli! Täydellinen dagen efter -syötävä.

Kertokaa ihmeessä, jos kokeilette siskon versiota poropiirakasta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...